Mamman Liisa (Äkkiä.) No entäs mitenkäs ne ovat sinun asiasi siinä kohti?… (Tutkivasti.) Niin jotta onko jo kätkyttä tarvittu? (Kovana.) Mutta elä vikuroi nyt!
Juikurinen (Viisaasti, rauhallisesti.) Niin kätkyttäkö? Eipä sitä… muuta, minkä lie vähä lapsena ollessaan… Mutta omaan laskuun ei ole vielä se koje heilunut.
Mamman Liisa (Topakkana.) Onko se varma?… Niin jotta vaikka valalle.
Juikurinen. No vaikka ihan ijäiselle tuomiolle, niin hussanlullaa ei ole tarvittu!
Mamman Liisa. No, jos niin, niin kaksi sormea tuohon polvelle. (Nostaa polvensa ylös.) No! Vala ja kova kuin kivi!
Juikurinen (Panee sormet polvelle.) No, vaikka kaikki varpaatkin, niin ei väräytä selkäpiitä!
Mamman Liisa (Tyytyen.) Siis se asia on niin kuin Sana ja usko vaatii. (Selittäen.) Se Matikaisen pahuus kun oli tässä minulle mukeltaa valmiin pennun, niin tulee tässä jo varovaksi.
Juikurinen (Viattomana, muka hämmästyen.) Soo tuota… Vai on sillä jo se!
Mamman Liisa (Kummastellen.) O-on!… Eto miehen kutale vielä… niin jotta ei luulisikaan. (Touhuaa.) Ja sitä myötenpä tämä asia onkin sitte valmis… Sinä siis tahdot niin kuin myötä- ja vastoinkäymisessä…?
Juikurinen. Ka, mikäpäs siinä… Jos kerran otetaan ja heittäännytään yhdeksi lihaksi ja vereksi… (Hymyilee.) Niin jotta sittepä tämä asia laukesikin paljaan uskon avulla itsestään kuin Antti Auvisen housut.