Asia oli poliisista aivan selvä, Juho Kokko on murhaaja.
Mutta poliisi tekikin aivan odottamattoman ilmoituksen: antoi tiedoksi, että on päästy jo murhaajan jälille. Murhaaja on muka eräs äsken vankilasta päässyt mies. Se on paennut, mutta jälillä ollaan.
Se oli eksytystä. Asiaa tutkimaan oli kutsuttu salapoliisi, jota ei tehtaalla kukaan tuntenut. Se oli käskenyt noin menetellä, että murhaaja Juho Kokko rauhoittuisi. Hän tekeytyy sen ystäväksi, heittäytyy salaiseksi rikolliseksi, urkkii kavaluudella. Kenties on Juholla useita rikostovereita, ja ainoastaan täten voi nekin pyydystää: hän rauhoittaa ne niin, että jäävät paikoilleen, urkkii sitten niiltä ovelasti, ystäväksi, veijariksi tekeytyen, ja niin vangitsee kerralla kaikki.
Mutta tehtaalla oli kuohua ja kuisketta ja kuului arveluita. Poliisin tarkoituksellinen ilmoitus kyllä tehosi. Ei Juho Kokkoa nyt epäillyt enää muut kuin itse poliisi, joka oli hänen syyllisyydestänsä varma ja kietoi vain viisaasti verkkoa hänen ympärillensä.
* * * * *
Anna Suni oli saanut passinsa ja alkoi jo hiljaa valmistella lähtöänsä, lopetella töitänsä ja puuhailla vähien tavaroittensa myömistä. Ei niitä matkarahojakaan liiaksi ollut, mutta kuitenkin oli toivo selviytyä. Lisäksi oli eräs kaupunkilaistuttu nyt juuri kirjoittanut ja luvannut lainata, jos tarvitsee.
Ja miten olikaan, niin alkoi hänestä siinä lähtöä ajatellessa tuntua hieman vaikealta. Tehdas kaikkine huolinensa oli sittenkin hänen synnyinpaikkansa. Olihan siellä jokirannoilla, jos missä, aina joku muisto, joka kertoi jotain, ehkäpä suruista, joskus muutakin. Lapsuuden ja parhaan nuoruuden muistoja ne sittenkin olivat, vaikkapa kaiken yllä leijailikin joku tehtaalaiselämän ainainen harmaa pilvi.
Ja erityisemmin vaikealta tuntui nyt erota Juho Kokosta. Aina se oli ollut hänelle ystävä. Se se oli silloin pikku varojensa aikana auttanut hänet työttömyysajan painaessa kaupunkiin ja jo sitä ennen kokenut avustella, aina siitä päivin kuin äiti kuoli. Isänänsä, jonain hyvin läheisenä, hän oli Juhoa aina pitänyt.
Ja nyt vielä se Juhon säälittävä tila! Annan herkkä silmä oli huomannut ne monet ihmisluonnon hienot pikkuseikat, jotka työläisen povessa piilivät syvemmällä kuin muiden. Hänen olonsa kävi vaikeaksi, kun hän ajatteli, että hänen nyt täytyisi jättää Juho semmoisena.
Niin oli hän nyt poikennut asialle Närhin sairaan vaimon, Kaisan, luo. Se johtuikin nyt puhumaan siitä Juhon eilisestä olosta, joka hänestä oli tuntunut niin omituiselta.