Viki Nykäri oli tyytyväinen työnsä tuloksiin. Koki hän kyllä hiljaisuudessa tutkia muitakin, ettei joutuisi harhaan, mutta sittenkin suuntautuivat kaikki epäluulot Juhoon. Eivät pienimmätkään jälet viitanneet muihin. Hänelle merkitsi hyvin paljon se, että Juho puhui hautausmaalle tulemisajastansa ristiin. Samoin hänen mielenliikutuksensa ja synkistymisensä hirtetyistä puhuttaessa. Eikä ainoastaan synkistyminen, vaan myös ne Juhon oudot puheet hirttonuorasta, se lohduton hirttonuorafilosofia. Hän tiesi, että ne semmoiset puheet voivat lähteä ainoastaan murhan ja kuoleman asioissa sairastuneesta sielusta.
Ja sitten ne Juhon oudot puhelut Närhin sairaan vaimon luona murhapäivänä. Viki Nykäri oli urkkinut niistä tiedon, istuksi nyt Närhin tuvassa, puheli kulkurin eleillä ja menoilla ja koki sitä tietä perehtyä noihin Juhon puheisiin perinpohjin. Hän oli johtanut puheensa jo syvälle, tekeytyi nyt Juhon puolustajaksi ja ynseili ihan vihastuneena:
"Vanhat ämmät!.,. Höpisette vain joutavia!"
Hän imaisi savut ja jatkoi synkkänä: "Luuletteko sitten, että köyhä mies jaksaisi mitä iloisia viserrellä."
Ja kun Kaisa koki heikosti jotain selitykseksi yritellä, keskeytti hän ja tenäsi:
"Joutavia juttuja!… Ja mitä outoa hän sitten puhui?" käänsi hän äkeäksi, muka torjuvaksi kysymykseksi, ja sairas Kaisa koki silloin selitellä miten voi ja mitä muisti. Se häntä oudostutti eniten, että Juho puhui silloin tavallaan ynseästi koko ylösnousemisesta, koko Latsaruksen herättämisestä. Häntä se oli ihan loukannut, ja nyt hän vaivalloisesti hengittäen ihan nureksi:
"Juhokin… Hänen vaimo-vainajansa uskoi ja luotti Herraan… Miten tuo mies nyt hänen kuoltuaan niin ynseäksi muuttui!"
Yskäpuuska keskeytti. Juhon vaimo-vainaja olikin ollut hänen hyvä ystävänsä. Hän suri sen puolesta Juhon takia. Ne tämän väen salaiset murheet olivat aina syviä, aina vihlovan hienoja kaikessa vähäisyydessänsä, "Ei meillä köyhillä ole tässä maailmassa muutakaan murua, mistä surra… Jos tuon sen asian toki sitten säilyttäisimme", kaihoili sitten sairas vaimo. Viki Nykärikin sisällisesti aivan järkkyi. Olihan hän näissä asioissa puuhailiessansa nähnytkin ja kokenut paljon sitä, joka täällä pohjalla piileksi.
Mutta mitäpä siitä! Virka oli hänelle virka, kaikki. Hän kuittasi sairaan vaimon nureksimiset lyhyesti, kulkurin tapaan ynseillen:
"Murut siinä!… Murut ovat aina muruja!"