"Mitä tehdä… Joukossamme ei ole vielä yksimielisyyttä… Ilmestyy aina petturi, ja ne ne tekevät hallaa."
Ja samaa tovi, toinen. Taas Juho haikaili kuin itsekseen toistellen:
"Kuolee… Lakkokin, kaikki lakastuu ja kuolee."
Miten haikealta hänen äänensäkin kuului! Mutta Nykäri vannoi nyt äkkiä, rutosti ja hyvin jyrkästi:
"Ei… Meissä ei ole voimaa… Horjumme vain ja petämme toisiamme!"
"Taitaa", epäili Juho hajamielisenä, sai ajatuksesta kiinni ja puheli:
"Mutta mitäpä siitä. Me olemme jo vanhat ja väsyneet, mutta meidän jälkeemme kasvavat uudet miehet ja ne voittavat."
Tuntui kuin hänen väsynyt äänensä olisi yritellyt virota. Mutta ei se onnistunut. Oitis jatkoi hän taas entiseen masentuneeseen tapaansa:
"Se tää vanha… Joutaa jo hävitä. Ei sitä kukaan sure."
Ja taas hän kuin tavallaan kaihoillen lisäsi: "Se tää vanha sysätään vain koskenkuohuihin ruhjoutumaan niinkuin jokin hylyksi joutunut vanha proomu tai lotja."