Nykäri ihan kuin sykähti sitä kuullessansa. Kuin surullisena jatkoi
Juho:
"Niinhän se meni sekin lotja, jossa tää murhattu Uski-vainaja hukkui."
"Hukkui!… No ann' hukkua!" tekeytyi Nykäri ynseäksi koko asialle, ja
Juho jatkoi, puheli kuin surullisena:
"Minä jo silloin Uski-vainajallekin siitä proomun vivusta ja niistä puurissojen lotisemisesta sanoin, että ei se kestä tääkään yhteiskunta… kun se kerran lotisee nivelistään niinkuin ne vivun rissat… ja että siinä voi väkeväkin silloin sortua mukana… yhteiskunnan sortuessa. Ja vaikka Uski-vainaja ei sitä silloin ottanut uskoakseen, niin jopahan ihan lähipäivinä hänellekin niin kävi."
Omituista avautumista! Nykäristä tuntui, kuin hän äkkiä olisi saanut oven avatuksi Juhon sielun sisimpiin. Hänen tarvitsi nyt vain kurkistaa sinne, saadakseen tiedon rikostovereista. Siinä mielessä hän äkkiä, kuin ei muka olisi Juhon äskeisestä puheesta mitään välittänyt, vannoi vihastuneena:
"Mutta se on saakeli!"
Ja oitis hän jatkoi:
"Ne nää petturit!.,. Ei ole enää montakaan, johon voisi täydellisesti luottaa!"
Hän ihan raivostui ja huusi:
"Jukolauta, ei ole!"