Mutta hän hämmästyi sitä tavoittaessansa, sillä ei siinä oksassa riippunutkaan hänen takkinsa, vaan aivan äsken hirttäytynyt Juho Kokko.
* * * * *
Mutta vieraalla maalla harhaili Anna yksin, ilman ystävää, elämä kuin rikki revittynä. Ei määrää, ei mitään millään. Kaikki viimeinenkin oli hänelle sammunut Juhon kuolemassa.
Mutta tehtaalla vyöryi elämä ennallaan. Pojat laskivat "mukkia", heittelivät "voileipiä". Kuolleet koneet jymisivät, ja elävät koneet vaelsivat työssänsä, ja tehtaan savutorvet purkivat ainaista savuansa julistaen tehdaselämän — ja koko ihmiselämän — ainaista kivikovaa, armotonta lakia.