Hän oli jo kohtuuttoman juopunut, ja hän jo reuhasi. Siitäkin tuhlaajapojasta hän yhä turisi. Nyt hän retusi taaskin sen miljoonasta, turisten:
"Sillä miljoonaa ja kaunista vaimoa ei pidä käsiinsä ottaa… Tahi ne lentävät… Käsistä pois… Käsistä pois!" hihkaisi jo jätkämäisyyden, kuten silloin agronoomille sen: tittelit pois!
* * * * *
Ja samassa talossa osui nyt vierailemaan isännän tuttu, Sipilä. Hän palasi veljensä kanssa Tampereelta, kumpikin omaa hevostansa ajaen. Hänkin oli Tampereelta ostanut joitakin tehtäviä varten limonaadipullollisen tuota samaista rikkihappoa, jota oli Tanakalla. Kun se, kuten jo sanottu, oli kirkasta kuin viina tai limonaadi, talletti hänkin pullon Rouvarin kamarin kaappiin, ettei joku sitä saisi käsiinsä ja erehdyksessä ryyppäisi. Tuo happohan näet, kuten mainittiin, on mitä ankarinta ja tulisinta myrkkyä. Rouvarin vieraana hän sen kamarissa oleilikin, kun taas huijarit elelivät omissa erikoisissa huoneissansa.
* * * * *
Ja nyt alkoi Jönnin viimeinen tuhat huveta. Hän pelasi korttia, joi ja juotti. Riitti hänellä. Pian oli miljoonat taskussa. Hän ei surkeillut.
Ja niin retkuteltiin sitä kauppaa ja pehmitettiin Jönniä. Lopulta Jönni humaltui jo hyvin pahasti. Sipilä varasi poislähtöä, kopisteli jo rikkihapolla täytetyn limonaadipullon kaapista isännän kamarin pöydälle valmiiksi ja poistui nyt vain hevosta juottamaan. Kamari jäi tyhjäksi.
Ja silloin lähti humalainen Jönni seurueestansa kävellä hoippumaan, kädessä limonaadipullo puolillaan vielä viinaa. Hän hoippui umpimähkään, tietämättä minne. Eteenpäin vain.
Niin osui hän isännän kamarin ovelle, sysäsi sen auki, työntyi sisälle, horjui, ryyppäsi loput pullosta, pisti tyhjän pullon pöydälle ja jäi istua tuijottamaan aivan älyttömänä, tajuttomanakin. Pää vain riippui nuokuksissa kuin putoava leiviskä. Hetkisen kuluttua tuli kamariin Sipilän toinen veli, huomasi veljensä nostaneen rikkihappopullon jo pöydälle ja aivan kirosi sen varomattomuutta.
"Olisi voinut humalainen juoda!" kauhistui hän itsekseen, kopasi pullon taskuunsa, poistui ja hän lähti ennen veljeään ajamaan kotiaan kohti. Jönni nuokkui vielä tovin, putosi sitten lattialle ja jäi siihen tunnottomana makaamaan. Örisi vain oudosti, kuten aina ylettömästi ottanut.