"Se tuhlaajapoika", alkoi hän, sillä mieli oli johtunut siihen suurtuhlaajaan tästä humuelämästä. Hän ryyppäsi kuin tuhlaajapojan elämää paheksuen ja lisäsi:
"Mutta se mies eli siivottomasti. Se tuhlaajapoika." Sen myönsivät huijaritkin, ja Jönni oli jo yhä valmiimpi ja rupesi elämään siivottomasti. Joi ja mässäsi huijarisakin kanssa ja löi korttia. Sitä tehdessään hän vieläkin jatkoi tuhlaajapojan elämän soimaamista puhellen siitä:
"Ilmankos sitten joutui maatöihin! Kun niin hurjasti miljoonaansa liikutti." Hän runoili sitä tosissaan, miljoonakohtalostaan jo ensi ryypyistä heltyneenä, ja selitti:
"Miljoonasta ei ole hurttiluontoiselle miehelle kauaksi aikaa tupruuttamista… Jos sen liika aikaiseen alkaa."
"Ei ole… Ei ole", vakuutti huijarijoukko juopottelevan joukon rähinällä, ja Jönni järkeili tuhlaajapojasta:
"Mutta jos hän olisi antanut miljoonan olla isänsä taskussa tai pankissa kiertämässä, niin hän ei olisi sen menettämisen vuoksi joutunut maatöihin, vaan olisi kuollut miljoonamiehenä."
Ja samaa pitkälti. Jönni juopui, vakuutti, että hän ei mene tuhlaajapojan tavoin tuhlaamaan omaisuuttansa, miljoonaansa, naisväen seurassa, vaan myö entisetkin naisensa:
"Se Liisa joutaa nyt mennä", kerskui hän jo humalaisena, morsiamellansa kauppaa hieroen. Ja he tinkivät jo Liisan hinnasta. Huijarit näyttivät isoja rahatukkujaankin, niin että Jönni näki, että on niillä pojilla millä nuo välittäjäistuhannet maksaa. Jönni oli jo hyvällä tuulella, ja hänen rahoissansa oli taas uusi ja iso lovi.
Mutta ei hän hellittänyt, vaan eli vain siivottomasti kuten tuhlaajapojasta oli sanonut, ja lopulta jo kinasi siitä Liisan myönnistä:
"Kun minä kerran tuhlaamaan rupean, niin tuhlaan muijan ennen muita…
Vähemmän on sitten eukko ristinä maailmassa."