"Oli. Sinä kuolet nyt", vakuutti Rouvari.
Ja silloin pääsi Jönnilta karkeaakin karkeampi kauhun kirous:
"Voi p—kele!"
Humala selvisi kuin puhallettu sauhu. Hän luuli jo tuntevansa kamalaa polttoa sisälmyksissään ja kiroili kauhuissaan:
"Nyt otti paholainen!"
Hän alkoi huutaa ja voivotella sitä sisälmyksiensä polttoa. Itse asiassa olivatkin Kourun emännän monet herkut pilanneet Jönnin niihin tottumattoman vatsan, joten siis kipua oli, todellistakin. Miehet päivittelivät, raapivat päitään ja tuskailivat. Eukot siunailivat ja hätäilivät. Koko talo oli nurin.
Mutta apua täytyi saada. Tulisella kiireellä lähdettiin Jönniä viemään lääkärin apua saamaan Tamperetta kohti. Kun sairaan kanssa ei tietysti voinut ylen kovasti ajaa, lähetettiin toinen hevosella ajaja edeltä ajamaan, noutamaan lääkäriä jo vastaan. Jönnille valmistettiin vuode kärreihin, kannettiin mies siihen pitkäkseen, ja niin lähdettiin menemään, Jönnin yhä vain kauhuissaan voivotellessa.
* * * * *
He olivat päässeet vasta parinkymmenen kilometrin päähän Tampereelta, kun se edeltä-ajaja toi lääkäriä vastaan. Kun sairasta ei voitu etemmä enää viedäkään, se kun yhä kauheammin niitä polttojaan valitti, niin poikettiin tienvarrella olevaan Pinturin taloon. Pyydettiin isännältä lupaa saada jättää sairas hoidettavaksi, selitettiin asia ja odotettiin vastausta.
Mutta Pinturi epäröi: