Mutta silloin ajaa lennätti taloon tulista vauhtia Sipilän veli, se joka vei myrkkypullon kotiin. Se ajoi ilmoittamaan miten asia on: että Jönni ei ole maistanut tippaakaan myrkkyä ja että kuoleman vaara on siis jo ohi.
"Ei siinä nyt ole enää mitään hengenvaaraa… Se on jo ohi", rauhoitteli Sipilä. Siunailtiin.
"Repikää vain mies hereille!" kehoitti Sipilä. Alettiin herätellä. Jönni olikin jo kyllikseen nukkunut. Hän heräsi virkeänä, katsoi oudostuneena, kun huomasi vielä elävänsä, ja nyt ilmoitti Pinturi:
"Se kuuluukin olleen paljasta viinaa, se jota joit… Myrkkypullo on löydetty täytenä."
Jönni ei ollut ymmärtää, ei uskoa korviaan. Hän vääntäytyi sängyn reunalle istumaan, kuunteli siinä kertomuksen asiasta ja nyt jo uskoi. Hän nousi ja arveli, oudosteli tyynenä:
"Sitähän minä jo arvelin ja epäilin, että viinaltahan se maistui, eikä miltään myrkyltä."
Kaikki ihmettelivät ja siunailivat yhäkin, ja Sipilä puheli Jönnille osanotolla:
"Se olisikin ollut sinulle kova kolaus. Jos olisit kuollut."
"Mutta Herra toki pelasti", lisäsi siihen hurskas emäntä.
Mutta ei Jönni nyt enää välittänyt hurskauksista. Hän jo kuoputteli kupeitaan ja puuhaili, kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Se jumalattoman pitkä ruumisarkku kun siinä lojotti ja hän muisti sen olevan häntä varten, niin hän oitis ryhtyi sitä visusti tarkastelemaan, suinaili lautojen liitteet visusti ja arveli: