"Ka… Parempihan meille on siinäkin asiassa astiamme Paavalin tavoin pyhänä ja kunniassa pitää."
Ja samaa pitkälti. Lopulta saapui pappi, lohdutti, puhui armosta, kehoitti katumaan. Jönni katui toistamiseen, myönsi langenneensa sekä ylpeyden että ahneuden syntiin, mutta sanoi katuvansa nyt niitä. Hän selitti:
"Minä rupesin rikkauden himossa reistaamaan ja jupileeraamaan, mutta sitten tulikin tämä kuolema ja tarttui kärrin pyörään ja sanoi että: Jönni! Jönni hoi!"
Hän sai lohdutuksen. Pappi poistui hiljaa. Tuotiin jo arkku. Jönniä väsytti. Alkoi unettaa.
"Se on jo kuoleman rauhaa", puheli hän. Hän joi vieläkin pytyllisen maitoa ja niin nukahti viattomasti. Makea maito siellä vatsassa lisäsikin unen suloisuutta.
Alkoivat valvojaiset. Tiedettiin, että Jönni ei enää unesta herää. Emännän avuksi oli tullut kaksi uskonsisarta, ja he valvoivat halki yön kaiken, Pinturi neljäntenä, yhä vain vartoen Jönnin lähtöä. He veisasivat tuontuostakin, yhteensä kaksitoista virttä. Heistä tuntui Jönnin hengitys yhä vain heikkenevän. Milloin hyvänsä siis lakkaa.
Niin päästiin aamuun, Jönni vain nukkui, nukkui sikeämpääkin sikeämpänä. Eräs vaimoista jo oudosteli:
"Onpa se todellakin sitkeähenkinen… Kuten tohtori sanoi. Kun näin kauan kestää."
Mutta Pinturi selitti vakaana:
"Jätkämies… Ne, jätkät, ovat yleensäkin kovia kestämään. Eivät ne ensi iskusta tipahda."