* * * * *
Mutta kun Jönnin kirje, testamentti ja muu saapui Helsinkiin toveri-jätkille, niin he surivat Jönnin kuolemaa, kuten aina paraan toverin. Kuultuaan, että Jönni haudataan Tampereelle, kokosivat he kymmenen markkaa, lähettivät ne Tampereelle puuseppä Piriselle ja tilasivat siltä senhintaisen ristin Jönnin haudalle. Pirisen itsensä piti käydä se oitis haudalle pystyttämässä, ja ristiin piti kirjoittaa sanat: "Tässä lepää satamamies Jönni Lumperi. Kuoli Herrassa ja lepää Rauhassa ylösnousemiseensa asti."
XIII.
Niillä Jönnin entisillä jälillä oli nyt hölyä ja mölyä. Koskiyhtiön osakkaat olivat rientäneet koolle, toiset jo ennen aikojaan, sopimaan pankkien kanssa raha-asioista. Kyseessähän oli suuret summat, miljoona. Asia olikin jo sikäli kunnossa, rahasopimus valmis.
Mutta sitten täytyi heidän vielä telefoonissa tiedustaa erästä tätä kauppaa koskevaa yksityisseikkaa itseltään myöjältä, kauppaneuvos Jöns Lundbergilta. Soitettiin, alettiin puhua. Ukko Lundberg ei ollut ymmärtää mitään ja kirosi:
"Kuka saatana se on joka puhuu?"
Ja toiset kokivat vieläkin selittää, mutta ukko kirosi jo hyvin tukevasti ja riiteli:
"Minä olen kauppaneuvos Jöns Lundberg enkä minä ole myönyt mitään koskea."
Ei hänellä mitään koskea ollutkaan. Ällistyttiin. Pyydettiin anteeksi. Soitettiin sille ulkomaalaiselle yhtiölle, joka omisti Pauhukosken, ja sieltä selittivät herrat, että eivät he ole koskeaan myöneet kellekään, eivätkä myökään.
Ja nyt alettiin koskiyhtiössä kiroilla. Kahilainen olikin suorastaan poissa suunniltaan. Hän pelkäsi jo menettävänsä paikkansa. Telefoneerattiin agronoomille. Se vakuutti puhuneensa totta eikä ymmärtänyt mitään. Hän soitti kauppaneuvos Lundbergille Helsinkiin ja sai vastaukseksi: