Ja kun konttoristi peräsi asiaa, niin hän selitti:
"Kun se antoi arpalipun ja se nyt voitti kaksituhatta markkaa… Niin kyllä kai se häjyyksissään sen eikä oikeassa pelissä?"
Ja ne saivat hänelle moneen kertaan vakuuttaa ja selittää, että asia on oikea, että arpa on voittanut ja hänellä on kaksituhatta markkaa ja että asia ei siis ole kuria ja narria. Vielä poistuessaankin hän epäluuloisena jäähyväisiksensä puheli:
"Jos tuo sitten lie…"
Ja yhäkin puoli-epäluuloisena silmäyksiä muljautellen hän lisäsi:
"Minä vain sitä epäröin, että kurillaankohan tuo kauppaneuvos jymäytti… Sillä ei se kai tosissaan jätkämiehelle kahdentuhannen laakia lykännyt."
* * * * *
Mutta nyt hän jo uskoi. Oli saanut ne kaksituhattansa pankista ja puheli itsekseen:
"Uskoo tään jo nyt?"
Ja oitis alkoi hän aivan tietämättään pullistua. Hän oli menossa satamaan, etsimään ammattikuntaansa, sillä hän aikoi sitä kestitä. Oli toriaika.