Eikä Jönnikään kysellyt sen enempää tuon jätkän nimeä tai muuta, ja ei Jönni kerskunutkaan, ilmoitti rehellisesti, että ei hän ole höylää niin joutui hän nyt jo vainajana tekemään omaa hautaristiänsä. He sopivat urakkapalkan. Viisi markkaa lupasi Pirinen maksaa.
Ja tulikinhan siitä jommoinenkin, varsinkin kun mestari itse autteli. Kun risti oli valmis, tarkasteli Pirinen sen visusti ja alkoi tavallaan moitiskellakin puhellen:
"No!… Ei siitä todellakaan erin häävi tullut." Mutta Jönni luuli hänen sillä moittimisella aikovan tinkiä palkan alennusta ja riensi oitis vastaamaan:
"Kyllä se jätkämiehen haudalle välttää. Hyvä kun semmoisenkin saa."
Mutta Pirisestä se tuntui aivan jumalattomuudelta, moinen ynseys kuollutta kohtaan, ja hän ihan nuhteli Jönniä.
"Ihminenhän se on jätkäkin kuoltuansa", puheli hän vakaana, ja Jönnikin siitä nöyrtyi, mutta puolustautui toki, selittäen:
"Mutta ei sitä jätkänkään sovi tavaraa haudalleen koota. Tai hajoaa miljoona täällä ajassa jo ennen kokoontumistansa."
Eikä Pirinen tinkinytkään alennusta. Hän veti vain hienoa maalia puuhun ja kirjoitti paksuilla kirjaimilla ne tilauksessa määrätyt sanat: Tässä lepää satamamies Jönni Lumperi j.n.e. Kun kaikki oli valmis, käski hän Jönnin viedä tuon ristin hautausmaalle ja kysyä haudankaivajalta hautaa. Hän neuvoi:
"Näytä vain tämä ristin kirjoitus ja kysy, missä on semmoisen jätkän hauta, ja kun löydät, niin pystytä siihen. Sano vain, kun kysyy nimeä, että: lue tästä", toisti hän vieläkin varmuuden vuoksi, tökäten sormellaan kirjoitukseen, ja katsoi silmälasiensa ylitse siinä työtamineissaan ja jo puuhissaan Jönniä silmiin pitkästi.
Hän arveli Jönnin kuitenkin unohtavan vainajan nimen, jos hän sen sanoin ilmoittaa, ja siksi hän sen neuvoi tuon kirjoituksen avulla. Kirjoitusta taas ei Jönni osannut lukea.