"Siinä eukossa on läjä akkaa."
Ja he innostuivat kuin pienoiset, ryypiksivät, tekivät Liisasta pilaa ja sulttaanista vieläkin enemmän. Huone-vainaja oli savua sakeana. Jönnin humaltuneessa päässä elähtelivät jo oudot ajatukset, jätkämäisinä tosin, s.o. verkkaisina ja hitaina kuten makuulta herätessään sorkkiaan oikoileva laiska jätkä. Hänen mieltänsä alkoi kiinnittää se sulttaanin vaimojen paljous, profeetta Muhametin oppi, josta hän vasta nyt ensi kertaa kuuli. Sitä sulttaanin emäntäpaljoutta hän jo siinä ihasteli, lausua lätkäytti toisille:
"Mutta on siinä silloin todellakin jo miehellä muijaa. Kun on kolmetuhatta… Sappermentti!"
Ja he innostuivat ja ihastuivat sitä mukaa kuin kemut jatkuivat. He puhuivat Turkin sulttaanin kustannuksella monta rasvaista viisautta ja nauttivat siitä, että saivat tuon ison herran kustannuksella hänestä nyt niin lasketella. He nauttivat siitä kuten aina viattomat lapset, jopa niin, että heille itselleen oli jo itse asiassa tulla surku tuota sulttaani parkaa, jonka nyt täytyi niin kovasti heidän hampaissaan kärsiä. Välillä he toki aina, varsinkin ryypätessä, muistivat ylistää Jönniä. Hankku puheli nytkin silmää lipaten:
"Jönnistä voi vielä vääntyä miljoonamies."
Se todistettiin todeksi. Tosin juomapuheilla, ilolla, hälyllä. Hankku jatkoi:
"Ja silloin sitä jo kelpaa elää! Voi ihan Turkin sulttaanin tavoin rehkimään ruveta."
Näin jatkui yli puoliyön. Jönniä alkoi juominen jo väsyttää. Kaikki sekoittui päässä. Hän alkoi jo torkkua ja painui nukuksiin. Hankku koki repiä häntä hereille, tolkuttaen:
"Jönni!… Elä hiivatissa, Jönni!… Nukutko sinä jo?"
Ja Jönni virkosikin vielä puoleksi, nosti päätä, koki päästä tajuihinsa ja tapaili: