Ja eräs jo näyttikin tuolta kuululta veijarilta. Se oli Hesa Ruokka.
Sama Hesa Ruokka toimi kaikissa töissä, joihin oli vaikea muita saada,
Hän oli lääkärin apulaisena kuolleita leikatessa, toimi rankkurina, jos
minä.
Ja niinpä oli hänet haettu lääkärin avuksi Jönniäkin leikkaamaan, ja hän oli sitä sahaillut Jönnin viruessa pöydällä Antti Pitkäsen haahmossa. Nyt hän oli tullut asioilleen Hämeenlinnaan. Jönni hoksasi hänet kadulla. Mies näytti hänestä sen suuren veijarin näköiseltä, ja kun hän ei tiennyt, että se on hänet äsken sahaillut ja leikellyt, niin alkoi hän sitä vaania saaliiksensa, kuleksi jälestä, piti silmällä. Suuret rahat tuntuivat jo olevan kuin taskussa. Hän innostui yhäti salapoliisitoimeensa.
Mutta Hesa Ruokka ei osannut aavistaakaan, että hänen jälissään kummittelee sama Jönni Lumperi vainaja, jonka hän oli eilen sahaillut ja paloitellut, ja että se vielä kaiken lisäksi kokee saada hänet lukkojen taakse. Hän oli Jönnin leikkauksella ansainnut kymmenen markkaa ja lähti nyt kapakassa ne juomaan.
Ja Jönni seurustui siellä hänen toverikseen ja alkoi urkkia. Hesa Ruokka mieltyi mieheen, tarjoili ryyppyjä, ja niin ryypiksivät nyt leikattu ja leikkaaja veljenmaljoja, kuittailivat viinana leikkausrahoja.
* * * * *
Ja nyt jo alkoi itseänsä etsivä Jönni taitavilla salapoliisipuheiila urkkia, johtaa miestä koukkuun. Hän kysäisi aluksi:
"Kuka sinä olet?"
Hesa Ruokka mainitsi nimensä. Jönni heittäytyi nyt kavalasti hurskaaksi, puhui synnin kauheudesta ja lisäsi:
"Mutta sitä pelastuisi syntinenkin rangaistuksesta, jos itse rehellisesti tunnustaisi, jos on mitä takana. Sillä armo on suuri."
Eikä Hesa väittänytkään vastaan. Hän oli jo hieman juopunut, nauraa hihitti ja myönteli: