Se oli jo todellista osanottoa ja hurskautta. Hesakin heltyi ja todisti vainajasta:
"Ka, niinkuin jo sanoin niin… lurjusmiehiä kuuluu olleen mies."
Ja muistaen ne Jönnin äskeiset armopuheet hän lisäili:
"Niin että ei ole todellakaan itse aikanaan tunnustanut ja katunut, että olisi rangaistus-taksvärkistä päässyt puolella."
Niin tuli heistä ystävykset. Nyt Jönni jo selitti asiansa, sen, että etsi salapoliisina tuota suurveijaria. Hän pyysi Hesaa avuksensa. Tämä suostui, ja niin he lähtivät yhdessä. Jönni innostui puhelemaan etsijätoimistaan, palkkioistansa. Hän selitti:
"Yhdestä huijarisakista minulle on luvassa kymppi."
Ja muistettuaan sen tiirikka-satasensa hän puheli:
"Ja toisesta sakista minä ansaitsen pienellä kalulla sata markkaa. Niin että ne kaksi asiaa tekevät jo sata kymmenen."
Ei hän sitä tiirikka-asiaansa sen selvemmäksi selittänyt, mutta ilmoitteli tuon sakin tuntomerkit, sakin, josta hän koki hyötyä kahdella niin vastakkaisella tavalla yhtä aikaa, ja pyysi pitämään sitäkin joukkoa silmällä. Ja kun se tiirikka-asia kuitenkin tuntui hänestä hieman omituiselta, semmoiselta, jota on paras salailla tai ainakin paras siitä ainoastaan hämärästi puhua, niin hän kuin omaatuntoaan rauhoittaakseen ja siltä puolustautuakseen ja samalla asiata hämärällä verhotaksensa lisäili:
"Sitä pitää ihmisen moninaisia toimia… Kun on kerran etsimään ja harrastamaan luotu."