"Kun et vain puheillasi armoa kiertäisi?" Ei Hesa sanonut kiertävänsä, ja kun ei aavistanut Jönnin häneltä pahassa mielessä utelevan ja urkkivan, niin hän ryhtyi kertoilemaan tuosta leikkaustoimituksesta, jutteli:
"Jönssi Lumperkki kuuluu olleen mies. Joka paloiteltiin." Jönni ei arvannut, että tuo paloiteltu Lumperkki on juuri hän, ja kun ryypykset nousivat päähän, niin he kävivät läheisemmiksi ja puheliaammiksi ja Hesa selitteli vainajasta:
"Pieniksi paloiteltiin… Siitä miehestä ei tule enää kokonaista tuomiopäivänäkään." Jönni alkoi jo taipua uskomaan, että on erehtynyt. Mieli kiintyi Hesan kertomukseen. Hän jo kysäisi siitä leikatusta:
"Taisi olla hunsvottimiehiä?"
Hesa selitti, että se seikka ei ollut käynyt lääkärin tutkimuksessa selville, mutta lisäsi:
"Mutta poliisi sanoi, että mies oli tuottanut poliisille harmia. Ja että on siis hyvä, että ei enää kokonaisena kävele." Jönni taipui uskomaan.
"Jouti sitten mennä", ynseili hän jo. Hesan viinat olivat hänelle tavallaan kuin lahjuksia, jotka houkuttelivat hänet asiassa Hesan puolelle, ja kun hän oli kavaluudessaan jumaliseksi tekeytynyt, niin hän sen vaikutuksesta vielä puheli siitä vainajastakin:
"Se on hänkin armon unohtanut… Ei ole muilta etsimisiltään joutanut sitä asiaa harrastamaan."
Se oli oikeastaan häneltä jo vilpitöntä, vaikkapa ohimenevää jumalisuutta. Sillä vaikka hän olikin kavaluudessaan hurskaaksi tekeytynyt, niin eikös sittenkin se hurskaus syventynyt hetkiseksi syvemmäksi, varsinkin kun tuo vakava kuolema herätti sääliä Lumperkki parkaa kohtaan. Ja niinpä hän nyt vielä tuon paloitellun miehen — itsensä kohtaloa päivitteli, puhellen:
"Mutta niinpä saakin mies nyt viimeiselle tuomiollekin tullessaan itseänsä palasina säkissä kantaa."