"Kun meillä ovat kerran armon avaimet luvassa, niin meillä on kaikki.
Niin vapaus kuin muukin", puhui hän lohtua ja lopuksi kysäisi:
"Vai kuinka, rakkaat veljet?"
"Ka", tapaili siihen Antti Tanakka synkeänä, harmistui ja lisäsi:
"Sitä minä vain tässä arvelin, että olisi pitänyt ottaa mieheltä se tiirikka."
Mutta ei pappi siinä mitään erikoista huomannut, liikutettu kun oli miesten täydellisestä kääntymisestä.
"Jaa kuinka, rakas veli?" kysäisi hän kyllä sitä tiirikka-asiaa, mutta silloin sotki varovainen Tanakka oitis, puhellen:
"Niistä minä vain armon avaimista vertauksilla puhuin. Kun pastori niistä puhui… Arvelin, että olisi pitänyt jo aikanaan ne tiirikat varata."
Ja pappi uskoi ja iloitsi ja puhui armon ja lohdutuksen sanoja.
Mutta hänen lähdettyään kehittyivät sitten asiat Hämeenlinnan poliisilaitoksen vankilassa nopeasti. Kun huijarit olivat jo tunnustaneet ja tulleet kristityiksi, ei heitä erin tarkasti vartioitu. Eivät ne synnintuntoon tulleet kuitenkaan karkaa — niin arveltiin.
Mutta he, kuten lukija kai jo huomasi siitä, että Tanakka kirosi, että olisi sittenkin pitänyt siltä kummitukselta se tiirikka ottaa, olivatkin asiasta oikean tiedon saatuaan paaduttaneet taas sydämensä ja suunnittelivat pakoa. Olikin tilaisuus, kun ei vartioitu.