Ja juuri niihin aikoihin saapui Nuutinen. Jönnin silmälläpitäjät selittivät hänelle asian, ja niin lähti Nuutinen miesjoukon kanssa etsimään varasta metsästä. Puttilainen itse oli Hämeenlinnassa. Hänelle ilmoitettiin sinne telefoonissa, että varasta etsitään metsästä, jossa hänen on huomattu piileksivän.
Ja niin heidän eteensä sukelsikin tiheästä kuusikosta outo näky: Jönni istui ruumiskirstunsa harjalla, risti puuta vasten pystyssä, ja paikkaili kenkiään.
"Jönni p—kele!… Taasko sinä kuolleista heräsit!" kirosi silloin
Nuutinen. Mutta taas Jönni ihastui jälleennäkemisestä ja puheli:
"Minä jo kaipailinkin, että missähän se Nuutinen nyt huitoo, kun sitä ei enää missään näy."
Ja hän alkoi puhella kuten tavallisia jutellen, selitteli:
"Kenkiäni tässä arvelin paikata." Mutta Nuutinen suuttui häneen nyt tosissaan. Harmitti häntä ja jo hän aivan haukkui:
"Kenkiäsi", haukkui hän ynseästi ja soimasi: "Niitä omia palasiasi sinä olet siinä kokoon suutaroinut. Ennen kenkiäsi." Hän tarkoitti sitä, että kun Jönni oli palasiksi leikattu, niin hän on nyt ruumiskirstunsa kannella istuen ja risti puuta vasten pystyssä suutaroinut ne lääkärin leikkelemät palasensa kokonaiseksi ja ryhtynyt sitten kenkiään paikkaamaan. Jönni koki häntä sovitella, puheli:
"Olethan sinä ennenkin minua kärsinyt."
Mutta nyt ei Nuutinen kärsinyt. Hän haukkui Jönniä tosi vihassa niistä sen miljoonaretkistä ja soimasi, että: "senkö miljoneeri sinusta tulisi, jätkästä", ja riiteli, aivan karjaisemalla ärjäisi:
"Hellitä jo!"