Heitä pois ne miljoneeripuuhat ja tyydy olemaan jätkä, soimasi hän.
Jönni suuttui nyt lopultakin, ja he riitelivät siitä asiasta tiukasti.
"Mitä sinä, Nuutinen, ymmärrät!" riiteli Jönni vastaan ja uhitteli:
"Mutta enpäs hellitä!"
Uhallakin hän nyt sanoi yrittävänsä. Ei hän olisi muutoin, mutta kun
Nuutinen niin haukkui, niin hän ärtyi ja riiteli, uhkaili:
"Se on taistelu… Niin että toinen tai toinen!" Hän riiteli sitä taas lapsen kaikella alttiudella ja uhkasi:
"Joko jätkä tai miljoneeri… Mutta ennen en hellitä."
Mutta pian selvisi toki, että Jönni oli varkauteen viaton. Nuutinen toimitti hänet aivan kädestä pitäen junaan ja lähetti Helsinkiin, ja vieläkin Jönni, ollen saaliistansa varma, erotessa vakuutti:
"Mutta minä en kuole, ennenkuin miljoona on selvä."
Mutta nyt tutki Nuutinen sitä varkausasiaa. Hän tarkasti kellarin, josta viinat oli viety. Sieltä hän löysi sen tiirikan, jonka Jönni oli jättänyt vankilan akkunalle. Huijarit olivat avanneet sillä oven. Tiirikassa oli sen hämeenlinnalaisen sepänliikkeen nimi, josta se oli ostettu. Siinä oli hänellä hyvä johtolanka. Hän lähti Hämeenlinnaan tiedustamaan tuosta sepänliikkeestä, minkälainen mies sen oli ostanut, ja niin hän joutui sittenkin Jönnin jälille ja alkoi taas kiroilla ja manaili:
"Ilmankos ei kestä haudassakaan… Kun on aina tiirikat taskussa, että saa auki iäisyydenkin ovet, ja niin ilmestyy aina minulle."