* * * * *
Mutta silloin kuului pimeästä eteisestä outoa kolinaa. Kaikki vaikenivat, katsahtivat oveen. Ovi avautui, ja siihen ilmestyi silinteri päässä Jönnin jykevä hahmo, pitkä ruumisarkku pitkinpäin selässä ja olalla risti.
Karkea kirous pääsi silloin jokaiselta, ja karjuen kuten aina kauhunlyömät syöksyivät kaikki suinpäin ulos kojusta, läpi pimeän eteisen, ollen tallata toinen toisensa, jopa Jönninkin, joka pelastui nyt kuolemasta ainoastaan siten, että ulos karkaava jätkälauma syöksi hänet arkkuineen syrjään.
Se oli rymy. Jotenkuten kauhustaan toinnuttuaan riensivät jotkut ilmoittamaan asiasta matkan päässä passissa seisovalle poliisille ja vaatimaan sitä ottamaan asiasta selvän.
Ja passissa oleva poliisi oli juuri varkain käynyt läheisen passipoliisin luona, ja he olivat puhuneet Jönnin kuolemasta. Sillä poliisi Malinen oli tuonut leikkauspöytäkirjan ja muut paperit. Molemmat he tunsivat Jönnin ja olivat asiasta nyt puhuessaan sanoneet:
"No nyt ei sekään enää anna vaivaa."
Ja heti heidän erottuaan saapuivat kauhistuneet jätkät toisen, poliisi Matikaisen luo, kertoivat Jönnin kummittelevan asunnossaan ja vaativat ottamaan selvää.
Ja poliisin täytyi. Ties jos on rikos tekeillä. Mutta hänkin alkoi arastua, kutsui sen toisen poliisin mukaansa. Asia tuntui oudolta. Hehän olivat juuri puhuneet Jönnin kuolemasta, ja nyt ilmoittivat jätkät tuon samaisen Jönnin kummittelevan elävänä, vaikka on kahdesti haudattu, välillä leikattu. Ei ihme, että he alkoivat arastella. He saapuivat Jönnin asunnolle varovasti, sisällisesti arkoina, aivan kuin hiipien.
Niin saapuivat he eteisen ovelle. Siinä he molemmat taas pysähtyivät. He paljastivat miekkansa valmiiksi, hiipivät hiljaa kuin hiiret eteisen läpi ja yhtäkkiä kiskaisivat oven auki.
Mutta Jönni istui silinteri päässä rauhallisesti ruumisarkkunsa kannella keskellä puolipimeää huonetta, söi juustoa ja ryypiksi hautajaisoluensa loppuja, olutpullo kädessä, ja puheli poliiseille tyynenä: