Mutta sitä hautaristiänsä ei Jönni missään vaiheessansa juonut, kuten oli nyt kuolemansa jälkeen ruumiskirstunsa ja kaiken muun ryypännyt. Hän säilytti sen visusti Hankkua, pelastajaansa varten, johon hän oli nyt entistä alttiimmin kiintynyt, ja kun Hankku sitten kuoli, niin hän pystytti ristinsä niine kirjoituksinensa, niin että siinä ilmoitettiin Hankusta: "Tässä lepää satamamies Jönni Lumperi, Kuoli Herrassa ja lepää Rauhassa ylösnousemiseensa asti."
Mutta sikäli hän oli muuttunut, että ei kieltänyt enää ylösnousemusta, kävi kirkossa ja ehtoollisella. Vakavana syötteli hän nyt ystäviänsä, pulukyyhkysiä, joihin hän oli nyt kiintynyt entistä hellemmin, ja todisteli siitä miljoneeriksi tulosta muille että:
"Se on vaikea asia… Kun sitä ei nuorena ole alottanut jo kymmenvuotiaasta, kuten kauppaneuvos Lumperi."
Tosissaan hän sitä puhui ja varoitti:
"Ei pidä yrittää miljoneeriksi! Siinä voi tulla köyhälle konkurssi."
Hän muisti, miten kovalle se oli ottanut, kun hän sitä yritti, ja hän selitti:
"Jos on miehellä oikein miljoonamiehen luonto, niin miljoona ei ennätä läpikään käydä… Menee jo ennen kuin on tullut."
* * * * *
Ja sitten tapahtui yhä ja yhä uutta, joka ikuistutti Jönnin, tuon taivaanlintusen, suorastaan kuolemattomaksi.
Sillä Janne Limperi oli kuullut Jönnin vaiheista ja ihastunut niihin ja hänen elämänaatteeseensa. Hän oli etsinyt Jönnin, hurmautunut hänen vaiheistansa ja tuosta hänen vapaasta elämänaatteestansa, kuten aina salapoliisiromaania lukiessa ja kuten ihastutaan kaikesta iäisestä. Kurillaan hän sen kaiken tosin alkuaan teki, mutta leikistä tulikin sittemmin tosi.