Ja niinpä osti hän Jönniltä sen nimen käytettäväksensä Jönnin kuoleman jälkeen. Hän maksoi siitä kolme markkaa ja Jönni joi ne. Sittemmin Janne vajosi Jönnin jälille ja oli Jönnin kuollessa jo valmis nimeä perimään, ja toverit sanoivat Jönnille, että hän joutuu nyt taivaanvaltakunnassa irtolaiseksi, kun hänellä ei ole nimeä.
Mutta ei Jönni hätäytynyt. Hän puheli:
"Minä rupean siellä etsiväksi poliisiksi ja etsin oman nimeni. Kun olen jo ajassa siihen toimeen harjaantunut." Ja niin oli hän varannut itsellensä taivaanvaltakunnassa jo vakinaisen viran, ja siitä toimesta kirjoitetaan vielä monta ihmeellistä kirjaa. Janne Limperi harjoitteli itseään Jönnin toimeen Kotkassa, jossa poliisit häntä kantoivat, kuten Nuutinen Jönniä, ja hän oli jo muuttanut nimensäkin Janne Limperistä Jönni Lumperiksi, jonka nimen oli Jönnilta ostanut.
Ja kun toverit johtuivat puhumaan Jönnille siitä, että hän on salapoliisina etsinyt omaa itseänsä, niin hän selitti:
"Johan minä sitä silloin aina sanoin, että se veijari pyörii varmasti ihan minun silmissäni, vaikka minä en sitä vain huomaa."
Ne toiset kyllä aina pyrkivät tekemään pilaa ja sanoivat:
"No nyt sinä sitten löysit itsesi… Sen suurhuijarin."
Mutta ei Jönni siitä pahastunut, vaan puheli tosissaan, vakaana:
"Ka sitä ei ihminen löydä omaa itseäänkään, jos ei sitä ahkerasti ja kaikilla kujeilla ja keinoilla etsi." Ja varmasti hän lisäsi:
"Mutta minä kun etsin, niin nyt minä tiedän, että minä olen se. Näen kuin peilistä. Ja mitä sitä muuta tarvitseekaan."