Ja silloin toverit hänelle taas filosofeerasivat, tekivät hyväntahtoista pilaa. Kun hän etsiessään oli oman ruumiinsakin jo juonut, niin he nyt puhelivat:
"Ja nyt kun sinä löysit oman itsesi ja sait vielä sen lisäksi armossa luvan elää, niin sinulla ei ole enää omaa ruumista, millä elää ja juoda, ja minkä rinnassa henkesipelastusmitalia pitää… Kun jo möit ruumiisi yliopistolle ja joit. Eikä nimeäkään ole."
Sen myönsi Jönni ja selitti vakaana:
"Ka ne ovat etsiessä… niin itseään kuin muutakin arvokasta katoavaa etsiessä menneet kaikki… Niin ruumis kuin muukin."
Mutta ei hän surrut. Olihan hänellä toki oman henkensä pelastusmitali, jos kohta sitä täytyi nyt kantaa vieraalle myödyn ruumiin rinnassa, mutta hän alistui ja puheli:
"Henkihän se on kuitenkin enemmän kuin ruumis. Ja ruoka tarpeellisempi kuin itse vatsa." Ja kun joskus kevytmieliset häntä härnätessään häneltä vieläkin kysyivät: "Onko Jönni jo löytänyt itsensä?" niin hän ei suuttunut, vaan vastasi:
"On." Ja koska hän oli sen Jönnin itsensä jo juonutkin, niin hän selitti:
"Löysin ja join suuhuni hautoineen päivineen. Niin että nyt on Jönni lurjus varmojen lukkojen takana."
Ja aivan toisti, vakuutti:
"Niin että se on minussa. Se lurjus… Minussa sisällä."