Ja kun he sitten Jönnin haudattuansa sen pystyttivät haudalle, niin he uskoivat Jönnin joutuneen lujempien lukkojen taakse kuin silloin ensi kerralla, jolloin hän vielä kuolleista heräsi. He puhelivat:
"No nyt ei Jönni enää nouse ylös."
Siitä he olivat varmat. Ja kun he nyt Jönnin majassa istuivat hänen hautajaisiansa, puhuivat he taas siitä ylösnousemus-asiasta. Se Jönni kun olikin heidät silloin ylösnoustuaan niin pahasti peloittanut. He puhelivat vakavina. Jönnin peruilla ei saanut enää ryyppyjäkään. Paljasta kuivaa piippua poltellen he hieman happamina muistelivat asioita, ja vaikka mielet olivatkin vakavat, niin olivat he nyt kuitenkin varmat siitä, että nyt ei Jönni enää ota arkkua selkäänsä ja tule heitä säikyttämään, kuten teki silloin kun kuolleista heräsi.
Ja Nuutinen oli nyt Jönnin haudan umpeen luotua vierittänyt haudalle kiven ja sanonut hänkin:
"Tottapahan nyt lopultakin jo kestät." Hän oli vihdoinkin siitä varma ja poliisikamariin palattuansa puheli komisariukselle:
"No lopultakin toki pääsi yhdestä eroon. Nyt ei nouse."
Mutta ei komisarius joutanut siinä työkiireessä kuulemaan mitä hän puhui, vaan ilmoitti:
"Yömajasta soittivat äsken, että siellä eräs jätkä, joku Jönni Lumperi, on taas juonut itsensä avun tarpeeseen… Jos konstaapeli Nuutinen menee sen kantamaan tänne."
Ja silloin tyrmistyi Nuutinen niin, että ei huomannut kirotakaan, vaan päivitteli:
"Se mies on ikuinen jätkä… Se ei tee muuta kuin kuolleista herää… Kun olet sen hautaan kantanut, niin et ennätä kotiin, kun jo tuodaan sana, että se on humalaisena avun taipeessa."