"Sinä, Hankku, puhuit silloin Turkin sulttaanista, mutta ei se sinun tietosi ollut oikea."
Kintturemelejä hän kopisteli ja leveästi ilmoitti:
"Turkin sulttaanilla on valtakunta hallittava… Niin että elä luule, että se joutaa semmoisen akkaliudan kanssa kuhnustamaan ja eukkojen jälissä juoksemaan."
Hän oli sen tietonsa tekaisemalla tekaissut, mutta aivan tosissaan hän sen sittenkin oli ilmoittavinansa. Hankku uskoi olevansa tarkasti perillä muhametin uskosta ja alkoi väittää vastaan. Hän koki selittää asiaa ja lisäili:
"Mutta sinä, Jönni, et ole siitä perillä… Et tiedä, että sulttaanilta vaatii sitä usko."
Hän selitti sitä tosi hartaudella. Mutta Jönniä vain yhä pahemmin harmitti. Ainoastaan vaivoin jaksoi hän vihastumisensa aivan ylettömäksi pääsemästä hillitä.
"Kehnoako sinä uskosta tähän sotket!" pääsi häneltä lopulta kuitenkin äkeä oikaisu, ja eväitä kokoellen hän jatkoksi ynseili jo vihaisena:
"Sinä vain kalastat uskolla."
Se oli häneltä jo ilmi-riitaa. Hän puuhasi hitaasti, jykevästi ja jatkoi halveksuvaa:
"Minä olen jo uskon hylännyt… Niin että kun ihminen kerran kuolee ja luut lahovat, niin ei se enää ylös nouse."