Hän pisti niillä eläimillä myrkyllisesti niitä Jönnin kupisuttajia ja oli olevinaan viaton. Mutta agronoomi huomasi molemmat yhdistetyt pistokset ja ollen rikkaalle sedälle altis alkoi torua kyytimiestä, puhellen:
"Sinun, mies, pitäisi tietää, mitä kestikievariasetus matkustajien kohtelusta säätää." Mies ei ollut kuulevinaankaan. Käveli vain nysä ikenessä, ilkeänä. Agronoomi puheli nyt Jönnille:
"On, näkyy, pahasuinen mies."
Ja nyt älysi ja huomasi Jönnikin, että mies oli sillä valtakunnalla tarkoittanut hänen jykevää, isoa olemustansa. Mutta ei hän siitä tietysti pahastunut. Ylpistyikin ja kehaisi äänekkäästi:
"Aja sinä vain, mies. Sillä kellä on rahaa, sen kannattaa olla olemukseltaankin iso."
Ja agronoomikin siitä nyt tajusi, millä ponnella voi puhua oikea iso pohatta, ja nyt jos koskaan hän oli valmis myöntämään, että kulttuurikin on lujalla pohjalla ainoastaan silloin, kun perustuksena on varallisuus, taloudellinen hyvinvointi.
VIII.
Tampereelle tultua oli agronoomi telefoonissa ilmoittanut sille koskiyhtiölle Jönnin tulosta. Hän koki näet olla avulias rikkaalle sedälle. Hän ilmoitti tulijan olevan kauppaneuvos Lundbergin Helsingistä.
Ja yhtiön konttorissa tunsivatkin agronoomin ja siispä uskoivat oitis hänen puheensa. Olivat he kuulleet kauppaneuvos Lundbergistakin paljon puhuttavan, tiesivät sen olevan upporikkaan, mutta itaran ja omituisen ukon, vaikka eivät häntä näöltään tunteneetkaan, ja niinpä odottivat nyt hänen tuloansa aivan miehissä. He tiesivät Lundbergin alkaneen katupojasta, ilman sivistystä, joten hänen tapansa olivat yleensä karut, koristelemattomat. Niistähän puhuttiin paljon kaskujakin, liioitteluja, kuten housuistakin.
Mutta sillä välin poikkesikin Jönni hieromaan sen metsäyhtiön kanssa metsäkauppoja. Hän ilmoitti ostaneensa Punturin talon ja alettiin sovitella: