Eikä agronoomi siitä pahastunut. Rikkaan helsinkiläisen lausumana se tuntui ihailtavalta kansanvaltaisuudelta. Siinä ei ollut ylpeyttä. Läheiset esi-isät heräsivät agronoomissa. Hänestä tuntui — oikeastaan ainakin — hyvältä, kun oli saanut tuntea niistä nyt tuulahduksen, niin huolellisesti kuin hän ulkonaisesti niiden hajuja peittelikin. Hän hymyili, innostui jo yhtymään "kauppaneuvoksen" kansanomaiseen leikkiin sillä semmoiseksi hän sen ymmärsi — leikinlaskulla kehoittaen:
"No mitäpäs siinä sitten! Setä ottaa ja raapaisee!"
Mutta Jönni vastaili laiskasti:
"Joutaa kupisuttaa! Ei sitä terve ihminen viitsi vaivata itseään vähien vaivojen takia. Ennen sen kärsii!"
Sillä nyt, kun Punturin viinojen humalat alkoivat selvetä, oli häntä alkanut väsyttää, niin että hänet oli vallannut jätkille ajoittain ominainen laiskuuden tauti.
Mutta kyytimies oli alkanut Jönnin äskeisestä kupisuttamispuheesta aavistella, että tuo herra ei ole ihan ylhäisiä, varsinkin kun sen housut ja kengät eivät ole sopusoinnussa muun puvun, vaan itsensä miehen kanssa, ja hän tuli yhä penseämmäksi sen ylettömän raskauden vuoksi ja vaikeni mieli ilkeänä.
Mutta eräässä ylämäessä hän jo purkautui. Kun konille oli kuorma ylen raskas, laskeutui hän itse kärrin vierelle kävelemään. Koni nyhti kuormaa selkä ojona. Vastaan ajoi toinen, kyydistä palaava mies, huomasi näyn ja puheli kyytimiehelle:
"Huonostipa se sinun ruuna nyt nyhtää."
Ja silloin vastasi mies, Jönnin raskautta, isoa kokoa ilkeästi tarkoittaen:
"Ka… Kun on kuormassa kokonainen valtakunta eläimineen."