"Ja setäkö on vielä poikamies?"
Jönni myönsi sen, mutta lisäsi jyrkästi:
"Mutta nyt pitäisi saada akka ja ihan rutosti."
Hänen sekavaan päähänsä näet valahti se muisto, tai oikeammin se aavistus, että kaikki riippuu sittenkin niistä Liisan kuvitelluista tuhansista. Mutta eikös agronoomin päähän, saatuaan nyt tiedon Jönnin odottamattomasta naimahalusta, pälkähtänyt eräs asia.
Hän ehdotti Jönnille rikkaan morsiamen. Aivan riemastuneella äänellä hän ilmoitti:
"Mutta minäpä neuvon sitten sedälle sopivan ja rikkaan lesken. Ja rupean vielä itse puhemieheksi", kiirehti hän innoissaan. Se leski oli hänen tuttunsa, talonemäntä. Syrjäiset, ja kaikki yleensä, arvioivat hänen omaisuutensa ainakin puoleksi miljoonaksi. Ja vaikka leski ei ollutkaan mikään runojen enkeli, vaan ainoastaan tavallinen kunniallinen eukko, kuten yleensä kaikki naiset, niin sittenkin oli hänellä ollut kosijoita jos kuin monet.
Mutta leski oli antanut kaikille rukkaset. Hänen mielestään olivat kaikki tarjokkaat liian nuoria, huikentelevaisia. Hän pelkäsi niiden tuhlaavan hänen rikkautensa ja odotti vakavaa ja varakasta. Agronoomi hoksasi, että Jönni on kuin häntä varten luotu.
"Se on Kourun leski. Puolen miljoonan omistaja", kehui hän jo Jönnille. Aluksi Jönni silloin kyllä muisti kihlatun Liisansa ja kuunteli kehumisia ääneti, mutta vähä vähältä ne kehumiset, se puolen miljoonan omaisuus ja muu alkoi häntä pehmeäksi hautoa. Ja kun agronoomi yhä ja yhä vain jatkoi, niin hän jo lopulta äkkiä kysäisi:
"Onko se minkälainen akka?"
Ja hyvälle tuulelle itsensä ryypiskellyt agronoomi alkoi kehuksia.