"Terve leski", ilmoitti hän kerskuisasti ja selitti: "Tuommoinen pullea ja hyvässä lihassa oleva, mutta ei silti mikään esteettisesti liialla lihavuudella pilattu."
Ja asiaa lesken hyväksi todistaakseen hän vetosi sen moniin kosijoihinkin, päättäen:
"Niin että, kuten setä näkee, niin ei sillä ole ollut kosijoista puute."
Mutta silloin alkoi Jönni ikäänkuin tinkiä, väittäen:
"Se nyt ei vielä suuriakaan merkitse, jos on naisella kosijoita. Sitä voi rikas nainen rakkauden asiassa rahan päältä ponnistaa." Ja paljon muutakin hän jo humalan voimalla puhui, mutta siitä ei sovi tässä kertoa ja loruilla.
Mutta ennenkuin yö oli puolessa, oli hän jo taipunut. Hän unohti Liisan ja lupasi naida tuon Kourun lesken Marian. Seuraavana aamuna agronoomi selvittyään soitti telefoonissa Kourun taloon, puhui leskelle asian suoraan.
Ja emäntä lupaili jo järkiään. Ei hän olisi voinut uneksuakaan saavansa sulhaseksensa semmoista kuin kokonaista Helsingin kuulua kauppaneuvosta, ja niin kangasti nyt Jönnille taas uusi miljoona entisten lisäksi, ja häntä vei näissä kaikissa asioissa ikäänkuin joku voimakas virta.
* * * * *
Oikeastaanhan nyt oli huonot raha-ajat. Ahdasta kaikkialla.
Ja niinpä yhtyi hotellissa juopotellessa Jönnin ja agronoomin seuraan eräs semmoinen ahtaiden aikojen uhri. Se oli agronoomin tuttu, virastaan eronnut eversti Porhola. Hän oli aikoinaan rikastunut naimisella, ostanut Hämeestä isot tilukset ja Lyttykosken tehtaat.