"En minä köyhälle lainaa. Ainoastaan pohatalle."
Mutta Antti, joka oli konttorissa kuullut tuon lainanottajan olevan rikkaan, meni takuuseen Rumpuliinin puolesta ilmoittaen:
"Minä takaan, että se on rikas." Se muutti asian. Jönni jo puheli:
"Kyllä rikkaalle sopii lainata." Hän päätti lainata Rumpuliinille niistä rahoista, jotka saa häneltä siitä Isolohkon emätilasta, innostui asiastansa ja puheli:
"Rikas tarvitsee aina toisen rikkaan apua. Sen auttajaksi ei köyhä kykene." Hän käski Antin toimittaa tuo rikas lainanottaja siksi määrätyksi päiväksi hotelliin, ja kun konttorissa kuulivat Antti Pitkäsen rikkaan lainanneen everstillekin satoja tuhansia, niin he luulivat asian oikeaksi ja ilmoittivat Rumpuliinille, ja niin oli Rumpuliini pelastettu. Hän oli nyt varma Kourun lesken lemmestä, ja siten tuli Jönni miljoonillansa hankkineeksi itselleen vaarallisen kilpakosijan.
Mutta ei hän sitä tiennyt. Hän ryypiksi Antin kanssa jäähyväisryyppyjä ja puheli sille humalaisia.
"Minulla on aina oikea talouspolitiikka", johtui hän agronoomin puheita muistellessaan ilmoittelemaan.
"Minä en kokoa miljoonaa taivasta varten. — Vaan otan siitä prosentin aikanaan."
Ja Antti veltostui menemään mukana taivaallisiin. Viinakin tuo kun vielä häntä veltosti. Hän mukaili:
"Ka… Eihän se siellä enää auta."