Eipä kyllä. Jönni jatkoikin kuin autuudenasialle heltyneenä, puhellen:
"Minä sanon sielulle: Sielu, sanon minä: kun loistat miljoonan vieressä, niin elä ole hidas, eläkä ylpisty Jönnin vatsalle, vaan muista sitäkin köyhää."
Hän suli tuolle köyhälle aivan armeliaaksi, suli vilpittömästi, puheli totuudessa, viinan liikuttamana. Hän toisti vieläkin:
"Sillä minulla on miljoona-asiassa oikea talouspolitiikka: otan ainoastaan prosentin ja annan pääoman olla vapaudessa… Ettei sielu siihen kiintyisi", selitti hän ja lisäsi:
"Sillä henki pitää olla vapaa… Miljoona maailmalla liikkeessä, että henki on vapaa."
Ja heitä molempia väsytti, ja Antin pää nuokkui pitkän, laiskan kaulan päässä, ja he olivat kuin kaksi unelmiinsa nukahtavaa omituista lasta.
XI.
Eversti Porhola oli tällä välin sopinut velkojiensa kanssa, saanut akordin. Tietysti velkojat luottivat asiaan, kun kuulivat sen takana olevan itsensä kauppaneuvos Lundbergin.
Ja niinpä ajoi hän nyt Jönnin kanssa komeissa vaunuissansa tehtaillensa, kyyditsi Jönniä morsiamen luo. Eversti koki olla hänelle mieliksi, jutteli siinä vaunuissa ajaessaan jo elämästään, sotaretkistään. Hän oli nuorena luutnanttina ollut Turkin sodassa ja puheli siitä. Jönni johtui niistä turkkilaisista pubeista muistamaan ne Turkin sulttaanin avioasiat ja kinansa niistä Hankun kanssa. Hän tuli uteliaaksi, halusi selvyyttä. Hän alkoi jo, puheli:
"Siitä se Turkin sulttaanista Hankkukin kinasi."