Mutta silloin tapahtui odottamatonta. Sakarin neuvosta oli nelikymmen-miehinen joukkonsa koonnut matkan varrella kaikki sianporsaat, ja kullakin porsas, joillakin kaksikin porsasta kainalossa, syöksyi nyt hurja, iloinen joukko johtajansa johdolla mökkiin.
»Punnitulle porsaat!» komensi Sakari ja oitis piti mökissä iloa neljäkymmentäneljä iloista ja viatonta porsasta. Joukko nauroi, riemuitsi ja nautti.
»Häh Jussi Punnittu!» ilkkui loukkaantunut Sakari.
»Hyvä isä!» siunaili Maija kauhuissaan ja Punnittu itse koki hiivittäytyä hänen suojakseen. Sakari sai nyt ynseän, loukkaantuneen profeetan hengen ja ryhtyi ihan saarnaamalla ja kehumalla ansioitaan todistamaan, puhui niistä ylpeänä, mökin väelle kostonhaluisena, itseään ylentäen. Hän kerskasi:
»Sillä minä kuoletin ensin oman viisauteni ja lähdin sitten profeteeraamaan ja saarnasin ja humusin siinä suuressa Beliaalin kaupungissa sen kansan viisauden paljaaksi, niin että se oli niinkuin kynitty kana. Seelaa, Jussi Punnittu!»
Punnitun väestä tuntui koko maailma pimenevän. Sakari jatkoi, kuin saarnasi:
»Seelaa, Jussi Punnittu, sillä vaikka totuus yleensä on karvas ja tekee elämän happameksi ja miehen hahmon muikeaksi niinkuin vanha ämmä ja ikäloppu emäntä, niin en minä kuitenkaan voi olla itsestäni todistamatta, että minä kynin Beliaalissa viisauden.»
»Herrasiunaa!» hätäytyi jo Maija, mutta kiivaasti keskeytti, tenäsi
Sakari:
»Elä keskeytä eukko!»
Ja kuten profeetta hän voimalla todisti: