Uusi selittely, sillä pastori koki puolustaa kipeintä kohtaansa, suurinta aarrettansa: maallista viisautta, joka tässä tapauksessa jo kirkollismatrikkelissakin oli arvioitu 10.973 markaksi vuodessa. Mutta Sakari Kolistaja vain mairitellessaan kehasi omaansa ja väitti että ei Pöndisellä ole viisautta liiaksi.
»Levollinen saat olla siinä suhteessa sielusi puolesta», todisti hän.
Aivan jo suututti. Kinattiin ihan, ei tosin Sakari, vaan Pöndinen. Hänet oli nyt viisautensa pettänyt: erehdyttänyt väärin ymmärtämään ja vieläpä juuri silloin, kun hän sitä samaista vihaamaansa viisauttansa nyt Sakarin edessä puolusti. Ei ollut hän siis syyttä sitä vastaan saarnannut.
»Kiitä Herraa, että pahnasi on siitä pahasta tyhjä!» todisti hänelle Herran mies Sakari. Ihan se tuntui ilkkuvan. Tulipunaisena nousi jo pastori ja tiukkasi äreästi:
»Mutta kuinka isäntä voi…?»
Ja äkkiä hän alkoi kuohuksissaan astella huoneessa, ja todistellakseen, ettei hän mikään tuhma ja hullu ole, selitti kiivaasti:
»Minä olen kyennyt suorittamaan papintutkinnon ja…»
Hän kiihtyi selittelemään miten korkeilla arvolauseilla hän ne vielä on suorittanut. Selittikin oikein, ainoastaan yhden arvolauseen valehteli suuremmaksi.
»No … noo!» tarttui Sakari vain merkitsevänä ja jatkoi hyvittelyä, tenäten:
»Ne ovat pieniä, ne, siihen isoon pääviisauteen verrattuna.»