Mitämaks, mutta etköstä sinä, oi suomenkansa, viisauttasi väärin-äkännyt, kun pääsi niin viisaudella pymppäsit ja pahkulasi äkkiviisaudella ylpiästi koristit! Sillä niinkuin se viisas Väinämöinen — se sinun väinämöisyytesi ja viisautesi, oi suomenkansa — viisauden ylenhylkäsi, mutta uskon ja sanan, sen Herran kalliin lahjan piti ja uskoen ainoastaan sanan voimaan, kaikkinaisia asioita varten ainoastaan sanaa, silkkaa ja millään sekoittamatonta sanaa salasta irti väänsi ja loitsusanaa lovesta kinasi, ja sitä suurta sana-aarretta kokosi, että jälkikansallakin olisi sanaa, millä aittansa täyttää ja sanaperuja millä sanavainionsa siemenessä ja päävajansa täyteläisenä ja Herralle otollisena pitää — niin olet sinä minussa, ja minun kauttani, oi suomenkansa, viisauden asiasta aina ja sekoittamattomalla sanalla oikeasävyistä, viisautta selittävää ääntä pitävä. Asiantuntevaisen ääntä olet sinä minussa siitä kauhiasta viisaudesta kujilla ja kartanoilla pitävä, sillä sinä olet minussa viisausvaivan kestänyt, ja niin tiedon viisaudesta saanut, ja nyt siitä puhut ja todistat, ja niin sinun asiasi kuullaan ja sinun viisautesi tunnetaan, niin että koskasta sinun syntisi puntarilla punnitaan ja viisautesi vaakamitalla vaa'ataan, niistä sinun autuudeksesi sanoa voidaan: eivät ne yhtään, eivätkä mitään ole.
Ei mitään, ja niin olen minä, oi suomenkansa, suurin sinussa, olevaisin sinun olemisissasi, kaikkikäsittävin sinun hengessäsi, niin iloissa kuin suruissa, niin synnissä kuin siitä pois pyrkimismenoissa ja sinun taikinassasi olen minä se hapattavin hiiva. Elä ujoa!
Elä ujoa oi suomenkansa, sillä en minä sinua hylkää, en sinua paremmaksi itseuskon avulla pyrkien huonompana luotani pois heitä, vaan ynnä itseäni sinussa sormella osotan, sillä minun liika-viisauteni on kauhia, niinkuin se, joka otsasarvella itsensä sarvipääksi puetti ja kielensä skorppiooniksi kehitti ja teräväksi rauta-piikiksi teroitti. Ja niin olen minä synnissäkin se suurin ja Beliaalissa orrelle yletyin. Ole ylpiä, että minä sinun olen!
Ole ylpiä, sillä vaikka minä heikko minussani ja yllätön minun liika-viisaudessani olen, niin ei kuitenkaan tule minua suurempaa, joka, niinkuin minä, sanan voimalla sen sinun pyhän Beliaalin kaupunkisi kukistaisi, sanaparannuksella sen parantaisi ja sanalla sen ynnä alamaiseksensa laskisi. Sillä ei itse viisas Salomoon taitanut saarnata niin terävä- ja monitutkaimellisesti ja niin kaikkitunkevaisesti kuin minä, sillä minä valkaisin viisauden ja kirkastin uskon ja puhdistin sanan kaikesta, niin että se on puhdas niinkuin kiiruna ja kolina — ja nostin sen sanan korkialle kansalliseen kunniaansa, niin että se on niinkuin pystyyn nostettu ylpiän orhin häntä, johon koko Beliaalin pitää katsoman, koska orhi se koholla ylpiästi kedolla kirmaa. Aamen!»
Ja nyt, kirkastettuaan itsensä, alkoi hän varsinaisen aihesaarnan. Erityisesti saarnasi hän tällä kertaa, paitsi viisautta, myöskin suomenkansan ylpeää, kotitekoista uskoa, eli itsekirkastusta vastaan, koska se usko Suomessa väärin valaisee, johtaen lisäksi oman viisauden väärinäkkäämiseen, eli vähä-viisauden liika-viisaudeksi pullistamiseen, joka kaikki voitaisiin välttää käyttämällä kotitekoisen sijasta valmista, osto-uskoa. Kuulijat olivat kuin yhtenä korvana, sydämet raollaan ja suut ihan auki. Vuolaasti, voimallisesti jatkoi saarnaaja:
»Aamen sinä suomenkansa, sinä uskon jykevä seedrihonka Suomen Siionissa ja vankka tammi sen maaperässä, Aamen!
Aamen, sillä ei siitä ole vahinkoa, jos suomenkansa viisautensa menettää, mutta jos se vatsansa kadottaa, tai leipä loppuu, niin silloin on kaikesta kuitti, sillä ei pään-täytisen viisautensa, vaan ainoastaan täyden mahan avulla ja uskon turvin jaksaa suomenkansa työssä vääntää ja viimeisenä tuomiopäivänä, nimenhuutoon aikanaan juosta ja taivaan päärlyportille hetkelleen hölkätä, vaan viisaus tekee sille kaikessa pelissä pietin.
Pietin. Ja jos ei siis, oi suomenkansa, sinun vatsasi ole terve ja uskonmukulat päässä paikoillansa, niin sinä surkiasti taivaan tiellä uuvut, sillä ei sinua viisautesi yhtäkään, eikä vähintäkään auta. Aamen!
Aamen, sillä kaikkinainen viina, ynnä myös viisauden viina, ei ole sinulle, oi suomenkansa, hyväksi, vaan häpeäksi ja kivuksi, sillä jos sinun pääsi on täynnä, niin olet sinä ihme ihmisten ja kauhistus Jumalan edessä. Sinä olet silloin hameen edessä heikko ja hieprakka vaimon viehätyksen ja kaikkinaisen vaimollisuuden edessä. Mutta jos sinun pääsi ei olisi täysi, vaan tyhjä, ja jos sinun vuoteesi vaimosta autio olisi ja sinulla olisi usko, niin niinkuin leikattu härkä olisit sinäkin voimakas vanhurskaudessasi ja luja lihaasi vastaan. Ja jos myös sinun päässäsi ei mitään olisi, ja viisaus olisi kuitti, mutta sinun pelloillasi paljon viljaa ja äijälti rehukasveja olisi, ja sinulla olisi usko ja kirkolliseksi leikattu tukka ja virsikannel, niin kuinka paljon huokiampi eikö sinun olosi ja humusi silloin olisi, oi suomenkansa. Aamen!
Aamen, sillä jos leili kestää sisälmyksensä voiman, niin ei sitä sinun pääsi, oi suomenkansa, kestä, sillä se on uskoa varten rakettu ja siitä on rakettaessa sanottu niin paljon kuin että: Ole luja!