Mutta emme rupea itseämme enää väsyttämään tämän lopullisen pesänselvityksen kuvaamisella. Arvaahan lukija, näet, ilman sitä kuvaustakin, että asioiden kehityttyä tälle asteelle, täytyy pakostakin »kaikkien saada toisensa», kuten aina viisauden ja järjen alalla: takaa-ajajat saivat omansa, Anna-Liisa Sakarinsa ja Eulaliina sen, mikä hänelle tuleva oli. Ainoastaan niiden Punnitun mökkiin jätetyiden sianporsaiden suhteen ei vielä olla selvillä, saiko jokainen omansa.
Yksinpä Pöndinenkin huomasi nyt saaneensa takaisin sen viisaan maineensa, jonka luuli kadottaneensa, ja jonka kadottamisen takia hän oli niin suuresti kärsinyt ja surrut.
* * * * *
No niin.
Asia oli jo selvitetty. Sakari Kolistaja tietysti jätettiin vapaaksi, vaimonsa hoiviin. Liika viisasta ei olisi voitukaan sotkea yhteen köyteen hullujen kanssa. Rauhallisena siinä Sakari jo puuhailikin tupakan hakkuupuuhissa. Oli vain poistunut noutamaan aitasta tupakoita.
Ja ihmeissään siinä oli takaa-ajajien joukko, ja vallesmannikin, kuultuansa, mitä lajia se Sakarin suuri viisaus oli. Nyt, näet oli jo selvinnyt sekin, että Sakari oli siellä vierailla mailla ollut saarnaamassa juuri sitä samaista suurta viisautta vastaan.
»Niin onpas, näet, tääkin viisaus … kipperä kalu, kun se milloin … toisin puolin pyllähtää», ihmetteli ja siunaili eräs mies ja samaa ihmeellistä viisaus-asiaa mietiksivät muutkin. Puhuttiin viisaudesta pitkälti, ja paljosta muusta ja paatunut Anna-Liisa soimaili taas Pöndistä, sanoi sen hämmentävän selvänkin viisauden sameaksi, että usko saisi yksinään hallita ja pitää isännyyttä, kuin mikäkin iso-mahainen isäntä. Niin puheltiin.
»Ka… Aasilla sitä on ennenkin maailmassa ajettu… Paraimmallekin paikalle tarkoitan», mietiksiä tokasi silloin lopulta miehistä eräs.
* * * * *
Asia selvisi. Ainoastaan Eulaliina siinä istui ymmällä asiastansa.