»Niin että se viisaus on kolisevaa viisautta ja rehellistä kello-kaulaista viisautta. Sillä jos Herra onkin suurille ja mahtaville antanut muuta enemmän kuin pienille, niin on Hän kuitenkin ääntä, millä olemustaan ilmoittaa, antanut pienille lapsille, ja suomenkansallekin, enemmänkin kuin suurille ja rikkaille. Ja kun minulla on vielä tukeva ja sonnustettu usko, niin että minä sen avulla synnintuntoon päässeenä käsitän ja tunnustan liika-viisauteni kauheuden, niin minä myös sen julistan ja ilmoitan. Ja siksi pitää koko maailman tietämän se, niinkuin vanha ämmä hapan ja karvas totuus, että minä olen liika viisas.»
Ja hän eli rauhallisena Anna-Liisansa suojassa, elää vielä nytkin, ja tuskin koskaan kuoleekaan.
Mutta kaikissa vaiheissansa on hän pysynyt lujana suuressa kansallisessa uskossansa: Kertaakaan ei hän ole langennut kieltämään viisautensa harvinaisen suurta määrää, vaan järkkymättä, horjumatta on hän aina uskonut, uskoo ja tulee uskomaan — ja sen myös maailmalle rehellisesti, varmasti ja nöyrästi tunnustamaan — että hän on liika viisas.