Ja monet heräsivät. Usealla työmaalla kuunteli aherteleva heinäväki, haravat ja viikatteet pystyssä, outoa ääntä. Ei käsitetty mistä se tuli ja mikä ääni se oli.
Mutta yhä vaan löi rämää Sakari ja saarnasi, huutaen:
»Sillä viisaus paisuttaa ja pullistaa meidät niinkuin tuuli akan paidan ja ukkonen Horttanaisen härän silmät, ja paisunut on kamala nähdä, kepeä punnita ja köykäinen käsin pidellä. Ja niin johtaa viisaus pahoihin näkyihin ja hulluihin hankkeisiin ja tuhmiin tekoihin.»
Se oli uusi sanoma ja voimallinen saarna heinäväelle. Kuunneltiin ymmällä. Saarna, se outo huuto, jatkui. Sakari julisti voimallisen totuuden:
»Niinkuin mustalaisen pahankurinen ja likainen, repaleinen ja ruokoton kakara se, viisaus, alati päässä vehkeilee, huutaa ja itseään ilmoittaessaan pirunmelua pitää, mutta jos siltä mitä kysyt, niin ikeniään se vain älyttömänä ja ilkeästi vastaukseksi irvistää ja pitkää nenää sieltä pahnastaan näyttää…»
»Hullukohan se on vai huutaakohan joku kurillaan?» arveltiin. Mutta
Sakari julisti:
»Sillä Johannes oli edelläkävijä, mutta minä olen jälkikolistaja.»
Ja vuolaasti hän jatkoi, julisti, saarnasi totuutta:
»Sillä ei tarvitse suomenkansa viisautta eikä turkkia se joka löylyssä kylpee. Ei, vaan usko ja sana, pelkkä sana on meidän voimamme aina ollut. Leivällä ja sanalla, eikä viisaudella on suomenkansa ennenkin elänyt. Sana aseena ja iso leipä eväänä on suomenkansa maailmassa uraa avannut ja siksi taomme me edelleenkin taettamme, valmistamme kuin sanasepät ilman esi- ja taka-ajatusta aina vain uutta ja uutta sanaa ja helyä Herralle, vääntäen kuin myyrät sanaa salasta irti ja siksi ääni kuuluu Pohjolasta ja ilmoittaa, että me olemme sanan kansa, emmekä viisausvillityksen ja teon kansa, ja meillä on usko sanan voimaan. Sillä sanalla lyö suomenkansa löylyt Herralle, sanalla löylyttää se lähimäistänsäkin ja kolistaa koko maailman hereille ja siksi on se kolistaja-kansa, se Herran herättäjäkansa. Amen! Herran nimeen ja selkiän sanan voimalla aamen.»
Yli tyynien vesien kulki outo sanoma. Ja herätyskin jo tapahtui: Ahvenaisen laiska renki makasi, näet, varkain, työaikana, heräsi huutoon ja kattilanräminään ja tyytymättömänä kiroili: