Raamatulliseksi vertaukseksi Pietiläinen käsitti sen savutorvesta kolistamisen, vaikka Sakari tarkoitti ihan sanasta sanaan, nyt vielä yltyikin ja uhkasi:
»Kattilarämällä ja pitkällä puukangella kolistan yhtäkkiä savutorvesta ja kun säikähtävät, niin alan huutaa: Herää!… Herää!… Herää!… Ja silloin on aika armon sisälle tulla.»
Pietiläinen kuunteli vakavana. Miten raamatulliselta tämä ankara puhe tuntuikin! Vakavana erosi hän Sakarista ja missä tapasi tutun, niin kertoi, että todellakin on Pöndinen lähettänyt uskovaisille voimallisen saarnamiehen.
* * * * *
Mutta edelleen vaelsi hengenmies Sakari Kolistaja. Varsinkin tämä Pietiläisen vakava puhelu uskovaisista ja Pöndisen herätyksestä oli hänen saarnahenkensä nostanut. Oli poutaista. Väkeä ei näkynyt missään. Kaikki olivat hävinneet ja hajonneet työmaillensa ja ahertelivat siellä kuin muurahaiset.
Ja niinpä henkisesti altis Sakari Kolistaja ei lopulta siinä yksinäisyydessä jaksanutkaan saarnahenkeänsä hillitä. Tien viereen osui siinä rannalla näet nuottakatto. Kalamiesten hylyksi halennut kattilarämä oli siinä kumollaan. Hän innostui.
Ja niin kiipesi hän kodan katolle, löi siellä kattilarämää palikalla aivan vimmatusti ja saarnasi ensimmäisen suuren saarnansa, niin sanotun kodankattosaarnan. Hän saarnasi, huutaen:
»Herätkää!… Herätkää sillä minä kopisutan ja kolkutan… Minä rapisutan ja raksutan… Synnin unesta herätkää!»
Kattila rämisi tyynessä poutaisessa kesäilmassa kuin taivaan kutsukello. Kauvas selkien taa ja salojen sydämeen kantoi sen rämisevä ääni ja yli kaiken kaikui kodan katolla palikoivan saarnaajan voimallinen herätyshuuto:
»Herätkää tahi muutoin viisaus, se paha vekara, päässänne pahaksi paisuu!»