* * * * *
Tuskallista!
Eikä se Kikkiläisen ukkokaan vain vieläkään tullut! Missä tuo sekin nyt kuhninee! Kaikki nyt ärsytti Anna-Liisaa.
Hän oli jo siivilöinyt maidon ja kaatanut kissalle pikku kuppiin sen osan. Se lipoi maidon rauhallisesti, nuolasi kertasen suupieltänsä ja pesi sitte silmänsä, aivan korvien takaa myöten.
Mutta sitte tuntui siltä, että maitoa olikin ollut liika vähän, ja kun Anna-Liisa yhä hääräsi rainta kädessä, niin eikös päättänyt pyytää lisää, meni luo, naukasi, köyristyi ja kun ei sekään tehonnut, niin hierasi Anna-Liisan jalkaa ja taas naukasi ja taas köyristelihe.
Mutta sillekin suuttui nyt Anna-Liisa ja äsähti vihaisesti:
»Jopa tuota sait!»
Mutta kissa vain naukui ja hieroi. Anna-Liisa ärtyi, sieppasi päreen ja hosasi sillä kissaa. Kissa säikähti, sähähti, syöksyi nuolena uunin korvalle, köyristäytyi siellä, nosti hännän porholleen, sähisi ja irvisti niin vihaisesti, että viikset näyttivät ihan kamalan pitkiltä ja suorilta.
»Pahahenki!… Vieläkö sähiset ja irvistät siellä», raivostui Anna-Liisa. Kissa köyristi selkänsä ihan kykkyräksi ja irvisti entistäkin uhmaavammin ja aivan kihisi vihasta, kuin puikot pitkinä viikset, valmiina ihan silmille hyppäämään.
»Pahuus!» Anna-Liisa jo uhkaili: