»Kyllähän se on parempi, että on vaimo… Kaikilla patriarkoillakin ja muilla raamatun miehillä oli vaimo», selitteli ja myöntyi hän jo. Asia oli kohta ihan valmis. Kun hän vielä siinä kuitenkin viivytteli kosimista, niin Eulaliina alkoi maireasti, ikäänkuin kuherrella, kiihdyttää. Hän tekeytyi ujoksi, hymyili lämpimästi ja nyt pyyhki esiliinaansa siitä polvilta.
»Ja jos kerran patriarkoilla», jatkoi hän kuhertelua, nosti toisen jalkansa toisen polven päälle, heilutteli sitä siinä kuin hermostuneena, pyyhki ja venytteli taas esiliinaansa ja vilkaisi maireasti hymyillen Sakariin kuin salavihkaa.
Ja silloin Sakari kosi, sai myöntävän vastauksen ja niin oli sekin asia valmis. Vasta kosittuansa hän tunnusti vikansakin, ilmoittaen:
»Mutta on ne minullakin omat vikanikin… Että etkö pelkää niitä?»
»Niin no… Mitäpä minä niistä», tapaili Eulaliina onnellisena. Sakari ilmoitti silloin äkkiä:
»Minä olen liika viisas.»
Eulaliina hymyili. Leikkiä hän uskoi semmoisen puheen olevan ja oli onnellinen, kun Sakari oli hänelle näin hyvä ja läheinen, että jo tuolla tavalla leikitteli.
»Se on, kuule Eulaliina, vähän kauhea vika ihmisessä, että on liika viisas. Se on kuin olisi paha liikavarvas päässä kolottamassa», tenäsi Sakari toistamiseen.
Sitä leikkisää! Eulaliina hymyili yhä onnellisempana.
»Kun ei maailmassa sen pahempaa vikaa olisi, niin ei täällä silloin hätää olisi», vastasi hän ja Sakari vakuutti: