»Jos tätä menoa jatketaan, niin kohta ovat kaikki pitäjän asukkaat täällä, hyvissä oloissa, elätettävinä, niin ettei enää omasta kunnasta jäisi lopulta viisasta sen vertaa, että edes johtokuntaan…»
Todellakin! Haluttiin kuulla mitä uusi johtaja, Sakari Kolistaja, miehestä arvelee. Kysäistiin.
»Ei siinä mitään järkivikaa ole … jos hänenkin viisautensa punnitaan sillä oikealla puntarilla, jonka Herra on meille antanut», ilmoitteli Sakari ja omaa liika-viisauttansa tarkoittaen lisäsi:
»On niitä maailmassa pahempiakin vikoja.» Sakarin lausunto tulikin ratkaisevaksi. Johtokunta ei suostunut ottamaan sairasta hoidettavaksi, vaan neuvoi koettamaan tulla toimeen kotoisilla avuilla.
* * * * *
Kokouksen loputtua istuttiin ja tarinoitiin nyt tavallisista asioista. Tämän viisauden-kirjan varsinainen päähenkilö, kunnia, ylpeys ja ainoa ansio, eheä persoonallisuus, ja tavoistansa ja viisaudestansa kuuluisa vallesmannin koira, Pudde makasi ovensuussa mahallaan, etukäpälät ja kuono ojoina lattialla. Tarkasti piti se siinä silmällä varsinkin isäntänsä liikkeitä ja puuhia. Tämä Pudde oli koirasuvun oikea kukka, sen kaikista kunniakkain ja viisain edustaja.
Aluksi siinä tietysti puhuttiin hulluista, mutta kohta koki vallesmanni johtaa puhetta valtiopäivämiesasiaa koskeviin kysymyksiin. Hän tarjosi Sakarille sikarin ja samalla kysäisi:
»No! Kuinka johtaja nyt viihtyy tässä uudessa toimessaan?»
Sakari siitä ihastui vallesmanniin, sekä sikarin, että kysymyksen takia:
»Ka, siinpä sitä… Miten vain itse herra vallesmanni?» tapaili hän kiitollisena. Vallesmanni kääntyi ottamaan pöydältä veistä, leikatakseen sikarin pään ja samalla kuin rohkaisuksi selitteli Sakarille: