»Kun niitä vain osaa puhutella, hulluja ja…»
Välillä hän jo koetti imaista sikaria. Näkyi tuo vetävän savun. Hän jatkoi:
»Puhutella … puhutella kun vain osaa hulluja, niin kyllä niiden kanssa toimeen tulee… Ne eivät ole silloin tavallista viisasta kummempia… Se riippuu puhuttelijoista onko mies hullu vai viisas.»
Nopein askelin kävellä köpitteli ja väännätteli hän syläistä töpäyttääksensä sikarista irtautuneen lehden uunin eteen. Lihavan miehen kepeiden kesähousujen väljät takapuolukset lökkäsivät ja vaappasivat silloin kävelyn tahdissa niin mukavasti, että Sakarissa se näky herätti mielenkiintoa.
* * * * *
Ja nyt jo johduttiin pää-asiaan. Valtiopäivämies-asiastansa huolehtien, näet, puheen mielisairaaloista jatkuessa, vallesmanni jo selitti:
»Pitäisi vain saada valtiopäiville kyvykkäitä miehiä, jotka saisivat aikaan sen, että valtio avustaisi hullujenhoitoa niin, ettei se jäisi yksistään kunnan verotuksen rasitukseksi.»
Se oli oikea naula. Kukapa ei toivoisi kunnanverojen pienenevän, varsinkin näin, kun se käy päinsä edullisella tavalla: lisäämällä ruununveroja. Oikea mies olisi vallesmanni valtiopäiville. Hänen ehdokkuuttansa sitä olikin jo ennenkin miehissä puollettu.
»Meillä on aikomus esittää tämä meidän vallesmanni valtiopäivämiesehdokkaaksi», selitti johtokunnan puheenjohtaja asiaa jo Sakarille. Vallesmanni keinahteli sangen asianmukaisella tavalla. »Vai mitä meidän uusi johtaja siitä asiasta arvelee?… Tästä vallesmannin ehdokkuudesta?» kysäistiin jo Sakarin ajatusta.
Ja Sakari oli valmis. Kiitollisena, alttiina hän vallesmannin parasta tarkottaen todisti varmuudella: