»Pastori lukeekin pyhiä kieliä niin että helisee.»

»Jaa no… Mitäpä niistä … maallisista viisauksista», tekeytyi pastori vaatimattomaksi ja jatkoi:

»Niidenkin, raamatun pyhien alkukielien taidosta, ei nimittäin ole juuri mitään hyötyä, jos niitä opetellaan ainoastaan pintapuolisesti, ainoastaan virkatutkinnon takia, kuten yleensä tehdään. Minäkin tulin niiden kielten suuren ja oikean arvon tuntemaan vasta sitte, kun olin niihin syventynyt perinpohjin.»

»Ja se onkin raamatussa ihan toinen tuoksu, kun sitä luetaan niiden omalla kielellä», tarttui taas asiaan rouva ihan rohkeasti, sillä hän ei voinut enää kiihtymystään hillitä. Nöyränä, aivan kuin neuvottomana kohenteli kirkkoväärti takkinsa kaulusta. Ei siinä tämmöisessä oppineessa seurassa tiennyt mitä muutakaan tekisi. Huokaillen jatkoi ruustinna:

»Rovasti-vainaja taas… Hän niin monta kertaa surullisena puhui siitä, ettei osaa pyhiä kieliä eikä siis voi antaa seurakunnalle niin paljon kuin pitäisi.»

Huoneessa oli niin omituinen pappilan tunnelma.

»Jaa no!» puolusti pastori tietysti rovasti-vainajaa, kuten uskovaisen tulee, puhellen:

»Muuhan se sittekin on se pää-asia seurakunnan hoidossa, ei kielet ja maallinen viisaus yleensä… Sillä kuten sanoin niin: linguæ cessabunt et sapientia abolebitur,[1] sillä: solum per fidem intelligimus[2]. Uskon, ja ainoastaan uskon avulla voidaan kaikki tehdä, sillä esimerkiksi: per fidem mænia Jericho conciderunt[3]. No niin!»

[1] Kielet lakkaavat, häviävät ja viisaus katoaa.

[2] Me ymmärrämme ainoastaan uskon avulla.