»Nykyajan tiede, nimittäin, pyrkii tuomaan uskontoon vieraita lisiä, koettaen selittää uskonnon yksinpä sisäistäkin olemusta uskonnolle aivan vieraiden tieteiden, kuten historian, luonnonfilosofian, orientologian, assyrialogian ja monen muun semmoisen tieteen kautta, joista kuitenkin, kun on kerran uskonnosta puhe, voidaan korkeintaan sanoa: Non erat his locus.»[1]
[1] Sen paikka ei ole tässä.
Kirkkoväärti kuunteli yhtä hartaasti kuin ruustinnakin. Pastorin oppineisuus painoi hänet aivan nöyräksi. Kertasen mukavasti taas keinahdeltuansa jatkoi pastori:
»Niinkuin nyt minäkin aikoinani. Etsin uskonnon selitystä maallisistakin tieteistä, kuten filosofiasta ja monista muista, mutta…»
Aivan hän käsisyrjällä apuna viittoen varmisti:
»Mutta mitä syvemmälle minä syvennyin filosofiaankin ja muihin maallisiin tieteisiin, sitä elävämmin tulin minä vakuutetuksi siitä, että: Non erät his locus. Ei näet koskaan, ei koskaan voi maallinen tiede valaista uskonnon ydinasiaa, ei edes sen negatiiviseen suuntaan.»
Kirkkoväärti yskähteli nöyränä näppeihinsä.
»No niin!» käänsi pastori äkkiä ja ilmoitti:
»Ja silloin minä aloin vain yhä syvemmin ja syvemmin syventyä yksinomaan raamattuun. Suoritin perinpohjaiset opinnot raamatun alkukielissä hepreassa ja kreikassa ja…»
»Soo… Vai taitaa pastori raamattua ihan niiden omilla pyhillä kielillä», ihastui kirkkoväärti. Ruustinnalta pääsi silloin syvä helpoituksen huokaus ja siinä jo ihan ilon ja toivon vallassa riensi hän pastorin puolesta selittämään: