Kirjaa hän kumartui siitä keinutuolista käsin työntäisemään pöydänreunalta keskemmäksi ja jatkoi:
… »surutonta ja heräämätöntä kansaa kun se on vielä se kansa siellä».
Mutta ei Sakari Kolistaja epäillyt. Tyynenä hän puheli:
»Ka mutta… Niin jotta tottapahan heräävät, kun minä kolkutan ja kolistan…»
Rouva Amalian mieli oli aivan sulaa. Herkkä hän tämmöisenä kihlajaisaikana olikin kaikelle. Vakavana, mutta osanotolla, hän nyt puolestaan rohkaisi:
»Niin… Ei sitä pidäkään semmoisessa asiassa kuin Herran asiassa ihmisen epäillä ja arkailla, vaan pitää vain kolkuttaa ja kolistaa rohkeasti.»
Liikutettuna ja ujona pyöritteli Sakari hattuansa käsissänsä.
»Jaa… Niin… No… Onhan se kallis asia … Herran asia», puuttui pastori miettivänä tapailemaan, keinahteli mukavasti ja jatkoi:
»Jos eivät uskonnon ja … kirkon ja uskonnon tarkoitan… Niin jotta, jos eivät nämä kirkon ja uskonnon suuret henget, marttyyrit ja semmoiset olisi ihmiskuntaa hereille kolkuttaneet ja kolistaneet, — käyttääkseni isännän omia sanoja —, niin me vaeltaisimme synkässä pimeydessä.»
»Ka… Pimeydessähän sitä silloin sekä… Ei sitä maallisella viisaudella oikeassa pimeydessä mistään tulta raapaise», nöyrtyi Sakari ja rouva vieläkin rohkaisi ja kehoitti.