»Minä kolistan halolla ovea ja seiniä, niin, että vaimon pitää herätä. Ja jos ei vieläkään herää, niin minä alan huutaa: Vaimo!… Sinä ynseä ja ylpeä vaimo!… Herää, sillä minä olen koko yön kolkuttanut ja kolistanut, ja minä kolisutan vielä toisenkin yön, jos et paikalla herää ja avaa, että ylkä voisi tulla!»
Ja hän jatkoi lujasti, voimallisesti, vakuuttaen: »Ja silloin sen vaimon täytyy herätä. Vaikka hän uhalla kokisi nukkua, ja vaikka hän sitoisi huivilla korvansa, ettei minun kolkutustani ja kolistamistani kuulisi, niin sittekin sen pitää herätä ja silloin hän herää huomaamaan, että … kyllä olisi ollut hänenkin sielulleen parempi, jos Herra olisi hänelle ynseyden ja maallisen viisauden asemesta antanut jotain muuta… Sillä mitä tekee ihminen liialla viisaudella.»
Miten voimallisesti hän sen todisti! Ja yhäkin voimallisemmasti hän julisti:
»Sillä näin on asia: Viisaus on niinkuin ylpiä kukko. Se kiipeää näkyvälle, vaikka lantakasalle, kurottaa kaulansa pitkäksi, lyö kannuksiaan, kotkottaa ja kiekuu ja parkuu, ja pitää ylpeää ääntä itsestänsä. Mutta jos sitä neuvoa kysyäksesi lähestyt, rohkeasti niinkuin David Goljaattia ja jalopeuraa, ja sanot, jotta tule nyt, niinkuin Jaakoppi sylipainiin ja näytä ja ilmoita mitä sinulla on sanomista, kuin niin ylpeää ääntä itsestäsi pidät, niin…»
Hän ihan vannoi:
»Totisesti sanon Teille, että parkuen ja siivet kohollaan se silloin lentää ryöhöttää pakoon sillan alle ja alkaa siellä kuopia rikkoja omien jälkiensä peitoksi.»
Miten selvää! Vertauksilla hän saarnasi. Usko jo iti. Sakari jatkoi:
»Sillä parkukoon ja kiekukoon viisaus, se ylpeä kukko itsestään, vaikka mitä, ei siitä munaa synny. Ainoastaan usko, se nöyrä ja alistuvainen kana voi munan munia ja viinirypäleet ja kymmenykset kasvattaa ja edeskantaa!»
Miten selvää, ihanaa! Iäisyyskaipuu heräsi sieluissa, kuten pesässään kyyhkyläisen poika. Haltioituneena, vuolaasti jatkoi saarnaaja, julisti totuutta:
»Sillä ainoastaan uskoon ja sanaan, silkkaan sanaan ja uskoon juurtunut ja viisaudesta luopunut suomenkansa, löytää taivaan tien, vaan viisas, joka viisauteen luottaa, kulkee aina selkä Siionia ja kompassit tämän maailman rasvaista makkaraa kohti käännettynä. Niin, sillä ei taivaan tiellä äly selvitä, vaan sotkee, sokaisten uskon, ja autuudenasiassa on viisaus tarpeeton, niinkuin russakka rokassa ja tietoviisaus liikaa, niinkuin häävuoteessa kirppu.»