LOTTA. Onko se?
JUTIKKA. On… Totta tämä on… Oikeaa rahaa… Kun nyt vain löytäisi
Vännin. No… olkoon nyt onneksi tyttö sinulle! (Lyö kättä Jukalle.)
LOTTA. Ka olkoon onneksi sinulle, Pirkka… Jo tuota saitkin surra… Tulehan tänne kun minä vähä supatan. (Vie Pirkan syrjään, korjailee sen pukua ja puhelee.)
JUTIKKA. Kun nyt sen Vännin saisi käsiinsä… Lotta, minä menen sitä
Vänniä etsimään ja maksan sen velan.
SAKU (Tulee Heilinensä). Vänni ajaa tänne pappilasta… Se on panetuttanut itsensä Leenan kanssa kuulutuksiin. (Hämmästys.)
JUTIKKA. Mitä!… Leenanko kanssa!
SAKU. Yhtä aikaa satuimme sinne… Tulehan, Heili, nyt purkamaan näitä kihlatavaroita. (Rupeaa kyykylleen. Purkaa paketista huiveja ja kangasta Heilille.)
JUTIKKA (Katsoo). Sieltäpähän näkyy ajavan Vänni pappilasta päin… No johan nyt on koko maailma nurin narin menemässä, kun Vännikin on viisastunut!
JUKKA. Ei. Se on nyt jo oikein päin menemässä. Äsken se oli nurin, kun Jutikan tytär oli menossa Vännin rekeen… Tukit olivat ruhkassa, mutta se ruhka alkaa jo hajota. Käyn haen tänne tukkilaiset ja sitte se laukeaa koko ruhka. (Lähtee.)
HESSU (Saapuu Ellan kanssa). Tässä on entisen vaimo-vainaajan peruja sinulle… Tässä on hopeasolki… tässä hopeavyö… Ja tässä uutta… kaunein kihlahame, mitä on nähnyt mustalainen!… Pue yllesi, Ellaseni!