JORRI. Ka tuossapa tuo Vänni tulee Leenoinensa!
VÄNNI. Hyvästipä se lykästi siellä pappilassa… Tällä Leenalla on rikkaita sukulaisia kuollut joka kylässä… Siinä rovasti kun selaili niitä kirkon kirjojaan, niin huomasi, että se Ameriikassa kuollut rikas Aku Vintturi, jonka perillisiä itse kuvernööri etsii, onkin tämän minun Leenan entinen setä ja jotta se perintö jää tälle Leenalle… yli kolmekymmentä tuhatta.
LEENA. No mitä näistä nyt jo ilmoittelee… joutavista perinnöistä… Vaikka saatpa tuota nyt iloinen olla, kun sait minut omaksesi… Et tarvitse ihan paljasta eukkoa kotiisi viedä.
VÄNNI. Ka mitäpäs tässä on nurehtimista!
JUTIKKA. Ja tästä saat lisää rahaa… Minä maksan sen velkani sinulle.
VÄNNI. Sepä saa nyt olla perimättä aina minun kuolemaani asti… kun vain maksat korot jos jaksat ja sitte loput tälle Leenalle, kun minusta aika jättää.
JUKKA. Ei… Ota pois vain velkasi.
VÄNNI (Jyrkästi). Enkä ota… Kun Vänni kerran minkä sanoo, niin se pitää.
LEENA. Niin se pitääkin mies olla, jotta se ei turhia pyörähtele!… Semmoinen mies se kun eukollensakin lupaa rakastaa ja kuuliainen olla, niin se on sitä myös, eikä aina omaa päätänsä nosta!
JUTIKKA. No nythän on ihmeinen aika, kun ei enää rahakaan kelpaa ihmisille. (Feda saapuu.)